torstai 15. elokuuta 2019

Alzheimer

Alzheimerin tauti on muistisairaus, joka rappeuttaa pikku hiljaa aivoja ja johtaa lopulta kuolemaan. Pelkästään diagnoosin saaminen saattaa tuntua äkilliseltä kuolemantuomiolta, mutta edessä voi olla vielä hyviäkin vuosia.

Ensimmäisten oireiden jälkeen Alzheimer-potilailla on yleensä elinaikaa vielä kymmenen vuotta ja tietyillä arkisilla toimenpiteillä aivojen terveyttä voi myös edistää.

Alzheimerin tauti on Suomen yleisin muistisairaus ja samalla merkittävin dementiaa aiheuttava sairaus, josta kärsii arviolta yli 70 000 ihmistä Suomessa. Tautiin sairastutaan tyypillisesti yli 65-vuotiaana, joten sitä pidetään iäkkäämpien ihmisten sairautena. On tapauksia, joissa Alzheimerin tautia todetaan myös alle 50-vuotiailla. Tauti on parantumaton, ja sen eteneminen on yleensä vaiheittaista ja hidasta.

Alzheimerin tauti on dementiaa aiheuttava sairaus, joka tuo mukanaan laajan kirjon oireita, jotka muuttavat sairastuneen ja hänen läheistensä elämää. Tieto sairauden eri vaiheista auttaa ymmärtämään sairastunutta paremmin ja varautumaan tulevaan.

Diagnoosin jälkeen on tarpeellista määrittää selkeä hoitosuunnitelma ja käsitellä hoitotahtoon ja testamenttiin liittyvät asiat ajoissa ennen taudin etenemistä. On tärkeää järjestää sairastuneelle mahdollisimman laadukas ja turvallinen elämä.
Alzheimerin taudin oireet alkavat hitaasti. Yleisimpiin ensimmäisiin oireisiin kuuluu muun muassa muistin heikkeneminen ja uusien asioiden oppimisen vaikeutuminen. Muita oireita voi olla esimerkiksi masennus, ärtyneisyys tai ahdistus.

Oireet muuttuvat kuitenkin taudin edetessä. Taudin eteneminen luokitellaan neljään eri vaiheeseen, jotka tuovat mukanaan voimistuvan dementian lisäksi paljon muita oireita.
Alzheimerin taudin oireet eri vaiheissa

Alzheimerin tauti etenee yksilöllisesti, joten oireet saattavat pysyä lievinä hyvinkin pitkään. Lievän ja keskivaikean Alzheimerin taudin vaiheissa on viimeistään hankittava säännöllistä apua normaalista arjesta suoriutumiseen. Oireiden eteneminen on luokiteltu neljään eri vaiheeseen, joita tauti tyypillisesti noudattaa. Vaiheet ovat seuraavat:
  • Varhainen Alzheimerin tauti
  • Lievä Alzheimerin tauti
  • Keskivaikea Alzheimerin tauti
  • Vaikea Alzheimerin tauti
Alzheimerin tautia pidetään ikääntyvän väestön sairautena, sillä yleensä se alkaa yli 65-vuotiaana. Vaikka sairastumisen todennäköisyys kasvaa iän myötä, voidaan Alzheimerin tautia todeta jo alle 50-vuotiailla.

Alzheimerin taudin perimmäistä syytä ei tiedetä. Sairaus aiheuttaa aivoissa muutoksia, jotka johtavat muistijärjestelmän toimintaan liittyvien hermosolujen ja aivoalueiden tuhoutumiseen. Alzheimerin tauti etenee yleensä hitaasti ja tyypillisiä vaiheita noudattaen.

Parantavaa hoitoa sairauteen ei ole löydetty. Potilaan ja hänen läheistensä elämänlaatua voidaan kuitenkin parantaa merkittävästi varhain aloitetulla ja yksilöllisellä hoidolla.

Dementia tarkoittaa tilaa, jossa useampi kuin yksi muistamiseen ja tiedonkäsittelyyn liittyvä toiminto on heikentynyt aikaisempaan suoritustasoon verrattuna. Heikentyminen vaikeuttaa itsenäistä selviytymistä jokapäiväisissä toimissa ja työssä tai sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava etenevä muistisairaus. Sen yleisyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Alle 65-vuotiailla tauti on harvinainen, mutta yli 85-vuotiailla sitä esiintyy jo 15–20 prosentilla. Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa (laaja-alaista henkisten kykyjen heikentymistä) aiheuttava sairaus. Kaikista dementiasta kärsivistä noin 70–80 prosentilla on Alzheimerin tauti, osalla yhdessä muiden aivosairauksien (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden) kanssa.

Syyt

Alzheimerin taudin perimmäistä syytä ei tiedetä. Aivoissa tapahtuu tiettyjä mikroskooppisia muutoksia (niihin kertyy mm. amyloidia), jotka vaurioittavat hermoratoja ja aivosoluja heikentäen muistia ja tiedonkäsittelyä. Vaurio alkaa aivojen ohimolohkojen sisäosista leviten vuosien mittaan laajemmin aivokuorelle.

Suurimmassa osassa tapauksia Alzheimerin tauti ei ole perinnöllinen. Vaikka Alzheimerin taudin varsinaista syytä ei tiedetä, tunnetaan erilaisia riskitekijöitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä sairastua. Naisilla sairaus näyttäisi olevan jonkin verran yleisempää kuin miehillä, samoin niillä, joiden suvussa on muita tätä sairautta sairastavia. Monet elämäntapoihin liittyvät tekijät lisäävät vaaraa sairastua Alzheimerin tautiin.

Joitakin hyvin harvinaisia Alzheimerin tautia aiheuttavia geenimutaatioita tunnetaan, mutta näiden osuus kaikista sairaustapauksista on selvästi alle prosentin luokkaa. Näiden lisäksi on olemassa eräitä perimään (geeneihin) liittyviä riskitekijöitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä sairastua Alzheimerin tautiin mutta eivät varsinaisesti aiheuta sitä.

Oireet


Alzheimerin taudin ensimmäinen ja merkittävin oire on muistin heikentyminen. Erityisesti lähimuisti ja uuden oppiminen vaikeutuvat, sairastuneen on vaikea painaa mieleen vastikään tapahtuneita ja puhuttuja asioita tai oppia esimerkiksi uuden kodinkoneen käyttöä. Vanhat taidot säilyvät selvästi pitempään. Sairauden edetessä heikentyvät myös kielelliset toiminnat (ilmaantuu sanojen hakemista ja puheen ymmärtämisen vaikeutta) sekä näönvarainen hahmottaminen (ihmisten tai esineiden tunnistaminen tai ympäristössä liikkuminen vaikeutuvat). Oirekuvaan kuuluu myös toiminnan ohjauksen heikentyminen, mikä ilmenee organisointikyvyn heikentymisenä sekä toiminnan suunnittelun, aloittamisen ja toteuttamisen vaikeutena.

Ensimmäiset oireet ovat lieviä ja muistuttavat normaalia hajamielisyyttä. Sairauden edetessä tulee vaikeuksia monimutkaisissa toiminnoissa, kuten matkustamisessa vieraalle paikkakunnalle tai monimutkaisten raha-asioiden järjestelemisessä. Myöhemmin heikentyvät monet käytännölliset toimet, kuten ostosten teko, ruoanlaitto ja päivittäisten raha-asioiden hoito. Lopulta heikentyvät myös päivittäiset perustoiminnat, kuten pukeminen, peseytyminen ja tarpeilla käyminen, ja aivan loppuvaiheessa myös kävely- ja puhekyky. Sairauden kesto ensimmäisistä oireista kuolemaan kestää yleensä yli 10 vuotta.

Suurimmalla osalla sairastuneista on jossain sairauden vaiheessa myös psyykkisiä oireita ja
käytösoireita. Masennus ja ahdistuneisuus ovat yleisiä, mutta toisinaan esiintyy myös vaikeaa levottomuutta ja harhaluuloisuuttakin. Vainoharhaisuus (paranoia) saattaa olla jopa taudin ensimmäisiä oireita.




Lähde:

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/5db27f8d-6a74-4a98-b16f-bc32d38d8188
https://suomenseniorihoiva.fi/tietopankki/muistisairaudet/alzheimerin-tauti-ja-taudin-oireet/
https://alzheimerinfo.fi/alzheimerin-tauti/?gclid=CPD8puetuKACFQQ53godZTKuTA
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00699

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti