Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö; ICD-10-diagnoosikoodi F90.0) on lapsilla ja nuorilla esiintyvä mutta myös aikuisikään jatkuva häiriö, jolle on ominaista
ADHD:n oireet
Tarkkaavuuden ongelmat ilmenevät jatkuvina vaikeuksina keskittyä leikkeihin ja tehtäviin, vaikeutena kuunnella toisen puhetta, vaikeutena seurata ohjeita ja saada koulu- tai työtehtäviä suoritetuiksi, usein toistuvina vaikeuksina tehtävien ja toimien järjestämisessä, pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä, päivittäisten asioiden jatkuvana unohtamisena, yksityiskohtien huomiotta jättämisenä ja häiriintymisenä pienistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä.
Yliaktiivisuus ilmenee jatkuvana hyperaktiivisuutena tai impulsiivisuutena, käsien ja jalkojen hermostuneena liikuttamisena, kiemurteluna paikallaan istuttaessa, toistuvana poistumisena tilanteista, joissa edellytetään paikallaan oloa, ylettömänä juoksenteluna tai kiipeilynä, jatkuvana levottomuuden tunteena, usein toistuvina vaikeuksina leikkiä tai harrastaa rauhallisesti, ylettömänä puhumisena ja jatkuvana "menossa olemisena".
Oireyhtymään usein liittyvä impulsiivisuus ilmenee toistuvina vaikeuksina odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämisenä, toistuvana tuppautumisena muiden seuraan, vastauksina kysymyksiin ennen kuin ne on kunnolla edes esitetty.
ADHD:lle ominaisten oireiden ja niiden seurausten tuloksena lasten tai aikuisten itsetunto kärsii, he kokevat itsensä huonoksi ja heidän on vaikea luoda kestäviä kaveri- ja ystävyyssuhteita.
Häiriön diagnoosi edellyttää sekä lapsilla että aikuisilla, että ainakin jotkin oireet ovat ilmenneet ja aiheuttaneen haittaa jo ennen seitsemän vuoden ikää ja että oireista on selvää haittaa kahdella tai useammalla elämän alueella (esimerkiksi kotona ja koulussa).
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on varsin yleinen ongelma. Vaikea-asteisista oireista kärsii noin 1–2 % lapsista. Selvästi haitallisista oireista kärsii ehkä noin 5 % lapsista. Oireyhtymää ilmenee sekä pojilla että tytöillä, mutta tytöillä ADHD jää usein diagnosoimatta.
Noin kahdella kolmesta ADHD:stä kärsivästä lapsesta häiriön oireet jatkuvat aikuisiässä. Näin ollen aikuisista ehkä 2–3 % kärsii ainakin lievistä jatkuvista tarkkaavuuden ja yliaktiivisuuden oireista. Aikuisilla ADHD jää helposti diagnosoimatta. Kaikki aikuisiällä ADHD:n oireista kärsivät eivät ole lapsina kärsineet ainakaan selvästä ADHD:stä.
ADHD:n asianmukainen diagnoosi on niin tärkeä lapsen kuin aikuisen itsekuvan ja itsetunnon kannalta, koska erilaiset ongelmat selitetään muuten "huonoksi" käytökseksi, tottelemattomuudeksi, laiskuudeksi, vastuuttomuudeksi, jne.
Tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriöön liittyy usein muita psykiatrisia ongelmia. Monet kärsivät erilaisista käytösongelmista sekä masennus- ja ahdistusoireista. Uhmakkuus-ja käytöshäiriöt ovat varsin tavallisia näiden lasten keskuudessa. Häiriöstä kärsivät lapset ovat usein motorisesti kömpelöitä, ja he ovat oppineet siistiksi tavallista myöhemmin.
Aikuisilla ADHD ilmenee usein vaikeutena opiskella, vaikeutena keskittyä tarkkaavuutta vaativiin tai yksitoikkoisiin tehtäviin, unohteluna, motorisena levottomuutena ja vaikeutena saada tehtävät suoritetuksi loppuun. Myös aikuisilla häiriöön liittyy usein muita ongelmia, kuten masennustiloja ja ahdistuneisuushäiriöitä, impulsiivisuutta, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, persoonallisuuden häiriöitä ja asosiaalista käytöstä.
Lasten ja nuorten ongelmat tarkkaavuudessa ja motorinen levottomuus eivät kuitenkaan läheskään aina johdu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä. Oireiden taustalla voivat olla erilaiset oppimishäiriöt, sairaudet, masennustilat, luokan ilmapiiri, koulukiusaaminen tai perheen erilaiset sisäiset ongelmat ja kriisit. Hoidon suunnittelun kannalta on aina tärkeää pyrkiä selvittämään tarkkaamattomuutta ja levottomuutta mahdollisesti muuten aiheuttavat tekijät.
Monilla, ehkä jopa useimmilla, ADHD:stä aikuisiällä kärsivistä ADHD:tä ei ole lapsena diagnosoitu. Vastoin aikaisempia näkemyksiä ADHD voi tuoreiden tutkimusten valossa ilmetä aikuisiällä, vaikka sen oireita ei ole ilmennyt lapsena. Jatkuvien opiskelu- ja työvaikeuksien, päihteiden ongelmakäytön tai monien muiden psykiatristen häiriöiden tai käytösongelmien taustalla voi olla diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD.
ADHD:tä pidetään aivojen tarkkaavuutta säätelevien keskushermoston hermoverkostojen häiriönä. ADHD on kuitenkin taustaltaan monisyinen häiriö. Usein ADHD:sta kärsivien lasten vanhempi tai lähisukulainen on kärsinyt ADHD:sta. Useiden eri geenien onkin arveltu lisäävän alttiutta ADHD:n syntyyn. Sikiökehityksen aikaiset infektiot tai äidin runsas tupakointi tai alkoholin käyttö lisäävät lapsen riskiä ADHD:n ilmenemiseen. Lapsen altistuminen ympäristömyrkyille saattaa myös lisätä lapsen hyperaktiivisuutta. Mitä todennäköisimmin perinnöllisten tekijöiden, aivojen sikiökautiseen kehitykseen vaikuttavien tapahtumien, synnynnäisen temperamentin ja erilaisten ympäristötekijöiden osuus ADHD:n synnyssä vaihtelee eri lapsilla.
ADHD:n itsehoito
Epäiltäessä lapsessa tai itsessä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä on aina ensin syytä pohtia, mitkä muut tekijät saattaisivat olla oireiden taustalla. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriölle on ominaista, että oireet ovat jatkuvia ja suhteellisen riippumattomia ympäristön olosuhteista ja että oireet ovat alkaneet jo ennen kouluikää.
Jos kyseessä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, on sekä vanhempien että häiriöstä kärsivän tärkeätä ymmärtää, että oireet ovat pitkälti tahdosta riippumattomia ja heijastavat hermoston erilaista toimintatapaa. Ongelmat eivät siten johdu lapsen tai nuoren laiskuudesta tai ilkeydestä eivätkä myöskään vanhemmista. Vanhempien ja oireista kärsivän on hyvä tietää, että tarkkaavuuden ja aktiivisuuden ongelmat ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, mutta niitä voi kuitenkin vähitellen oppia ainakin osin hallitsemaan. Tieto ongelmien iän myötä tapahtuvasta lievenemisestä on sekä lapselle että vanhemmille tärkeä, vaikka kaikki oireet eivät välttämättä kokonaan häviäisikään.
Lapsen kärsimästä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmasta on viisasta kertoa myös lapsen päiväkodin hoitajille ja koulun opettajille, jotta nämä voisivat huomioida ongelman suhteessaan lapseen. Pieni ryhmäkoko ja henkilökohtainen tuki ovat lapsen kehityksen kannalta edullisia. Vanhemmat voivat myös tukea lasten terapeuttien ja opettajien ohjaamia oppimisstrategioita. Lapsen paheksuminen ja rankaisu ovat huonoja keinoja oireiden hallinnan opettelun kannalta, kun taas pienet palkinnot sopivien tavoitteiden saavuttamisesta ovat hyviä keinoja.
ADHD:stä kärsivän lapsen kannalta on hyvä, jos perheen jokapäiväinen elämä on mahdollisimman rauhallista ja siinä pyritään noudattamaan säännöllisiä rutiineja. Odottamattomat tapahtumat ja hälinä vaikeuttavat lapsen kykyä keskittyä lisäten siten lapsen levottomuutta ja impulsiivisuutta. Vanhempien kyky säilyttää rauhallisuutensa antaa ADHD:stä kärsivälle lapselle hyvän käytösmallin. Tätä päämäärää ei kuitenkaan ole kovin helppoa saavuttaa etenkään yksinhuoltajille tai monilapsisissa perheissä, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä. Lapsen kannalta ei ole hyväksi, jos vanhemmat syyllistävät toinen toisiaan lapsen kasvatukseen liittyvissä riidoissa. ADHD:stä kärsivän lapsen kannalta on myös tärkeää, että vanhemmat antavat niin toisilleen kuin itselle riittävästi omaa aikaa.
Milloin lääkäriin
Jos epäilee lapsensa tai itsensä kärsivän tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriöstä, on aina viisasta lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin tai lastenpsykiatrin puoleen. Häiriön oireita ja sen aiheuttamia ongelmia voidaan auttaa monin erilaisin keinoin. Lievempioireisessa ADHD:ssä hyödynnetään ensisijaisesti erityisopetusta ja keskittymistä auttavia menetelmiä. Tämän lisäksi ja etenkin hankalampien oireiden hoidossa lääkkeistä voi olla suurta hyötyä. ADHD:n lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti joko metyylifenidaattia, atomoksetiinia tai guanfasiinia sekä joskus myös modafiniilia, masennuslääkkeitä tai klonidiinia. Lääkkeiden teho, sopiva annos ja mahdolliset haittavaikutukset vaihtelevat suuresti eri lapsilla ja aikuisilla. Vaikka metyylifenidaatti on amfetamiinin tapaan vaikuttava psykostimulantti, ADHD:stä kärsivillä lapsilla ja aikuisilla se on vaikutukseltaan levottomuutta vähentävä ja tarkkaavaisuutta parantava.
ADHD:stä kärsivän lapsen vanhemmat voivat hyötyä sekä valistuksesta ja opastuksesta että erilaisista yksilöllisen tilanteen mukaisesti räätälöidyistä psyko-, pari- tai perheterapioista. Lapset ja heidän vanhempansa, sisaruksensa tai opettajansa voivat hyötyä suuresti hankalien tilanteiden hallintaan tähtäävistä strategioista. Vertaisryhmät tarjoavat osapuolille tukea, tietoa ja hallinnan ohjausta. ADHD:stä kärsivät aikuiset voivat hyötyä pelkästään siitä, että oireiden tausta ymmärretään oikein ja että ne voidaan huomioida työtehtävien järjestelyssä ja suunnittelussa. Lääkehoidon merkitys korostuu etenkin hankalammista oireista kärsivien lasten, nuorten ja aikuisten kohdalla. Onnistunut lääkehoito lisää ADHD:stä kärsivän kykyä hyötyä käytöshallintaan tähtäävistä käyttäytymis- ja psykoterapioista.
Paras hoitotulos saavutetaan, kun hoito voidaan toteuttaa kaikkien osapuolten – vanhempien, puolison, opettajien, terapeuttien ja lääkärin – välisenä yhteistyönä.
ADHD:lla tarkoitetaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, josta käytetään myös nimitystä tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. ADHD lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder.
ADHD on yleinen toimintakykyä heikentävä neuropsykiatrinen häiriö. Sen keskeisimpiä oireita ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Arjessa oireet näkyvät yleensä vaikeutena hallita omaa toimintaa ja sen suunnittelua, impulsiivisena ja motorisesti levottomana käyttäytymisenä sekä tavallista korkeampana häiriöherkkyytenä keskittymistä vaativissa tehtävissä. ADHD:n aiheuttamat haasteet ovat usein tahdosta riippumattomia ja niihin on mahdollista saada apua. ADHD-oireisilla henkilöillä on toisaalta myös monia erityisvahvuuksia, jotka kannattaa tunnistaa ja tukea.
ADHD:n esiintyvyys lapsilla ja nuorilla on noin 5 % ja aikuisilla 2-3 %. Häiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä. Syytä tähän ei tunneta täysin, mutta yhtenä selityksenä pidetään tyttöjen ADHD-oireiden huonompaa tunnistamista. Aikuisiän ADHD:n matalampaa esiintyvyyttä näyttäisi selittävän myös oireiden huonompi tunnistaminen, oireiden parempi hallinta, sekä mahdollinen oireiden lievittyminen, vaikka itse häiriö ei täysin häviäkään iän myötä. ADHD-oireet voivat iän myötä myös vaikeutua.
ADHD:n syyt ovat ensisijaisesti geneettisiä eli perinnöllisiä. Aivojen välittäjäaine dopamiinin säätelyn poikkeavuus on merkittävimpiä syitä häiriön taustalla. ADHD:n selkeä perinnöllinen luonne merkitsee sitä, että jos yhdellä perheenjäsenellä on oireita, on varsin todennäköistä, että muillakin perheenjäsenillä on samankaltaisia oireita. Lähisukulaisilla (vanhemmat, sisarukset, lapset) on 2-8 kertaa muuta väestöä korkeampi todennäköisyys aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön. ADHD:n oirekuvan kehittymiseen voivat vaikuttaa lisäksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät tekijät, synnynnäiset rakenteelliset ominaisuudet sekä erilaiset psykososiaaliset tekijät.
Mikä on ADD?
ADD:lla tarkoitetaan ADHD:n tarkkaamattomuuspainotteista alatyyppiä eli tarkkaavaisuushäiriötä, jonka yhteydessä ei esiinny lainkaan yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta tai niitä esiintyy vain vähäisessä määrin. ADD lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Disorder.
ADD-oireiset henkilöt kärsivät keskittymisvaikeuksista ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmista. Arjessa oireet näkyvät esimerkiksi asioiden unohteluna sekä unelmointina ja vaipumisena ”omaan maailmaan”, jolloin henkilö ei juurikaan kiinnitä huomiota ympäristöön. ADD-oireiset henkilöt ovat yleensä myös hyvin hitaita tekemään tehtäviä ja hoitamaan muita asioita toiminnan aloittamisen, ylläpitämisen ja ohjaamisen vaikeuksista johtuen. ADHD:sta poiketen, ADD:ta esiintyy enemmän tytöillä, kuin pojilla.
Edellä mainitut ADHD ja ADD -oireet haittaavat usein toimintakykyä ja esimerkiksi opiskelu- ja työtehtävistä suoriutumista. On melko tavallista, että juuri tarkkaavaisuushäiriö ADD havaitaan oireiden luonteen vuoksi vasta peruskoulun jälkeen, kun enemmän omaa vastuuta vaativa opiskelu tai työ ei sujukaan odotusten mukaisesti. ADHD ja ADD eivät kuitenkaan tarkoita sitä, ettei oireinen henkilö pysty keskittymään lainkaan. ADHD-oireisen on vaikea keskittyä asioihin, jotka eivät kiinnosta, kun taas he saattavat keskittyä hyvinkin pitkään heitä kiinnostaviin asioihin (esim. videopelit).
Lähde:
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00353
https://adhdtutuksi.fi/mika-on-adhd/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti