Skolioosi tarkoittaa selän vinoutumista. Määritelmä perustuu selän röntgenkuvaukseen, josta myös skolioosin vaikeusaste voidaan määritellä. Lievän skolioosin yleisyys on noin 7 %, ja hoitoa vaatii noin 0,2 % ikäluokasta. Vaikeaan (yli 60 asteen) rintarangan skolioosiin liittyy hoitamattomana aina keuhkotilavuuden pienenemä, minkä vuoksi hoito täytyisi päästä toteuttamaan riittävän ajoissa.
Skolioosi luokitellaan syntymekanisminsa perusteella kolmeen ryhmään
Idiopaattinen eli tuntemattomasta syystä johtuva skolioosi. Tauti voi alkaa jo varhaislapsuudessa, mutta tyypillisimmillään se alkaa murrosiän kasvupyrähdyksen yhteydessä. Nikamat ja välilevyt ovat rakenteeltaan normaalit. Taudilla on vahva geneettinen tausta; ehdokasgeenejä taudin aiheuttajaksi on useita. Hyvin hoidetun skolioosin ennuste lyhyellä ja pitkällä aikavälillä hoidettuna on erinomainen. Hoitoa vaativa idiopaattinen skolioosi on tytöillä lähes 10 kertaa yleisempi kuin pojilla.
Synnynnäinen skolioosi. Sikiöaikaisen kehityksen aikana nikamien rakentuminen voi häiriintyä. Usein potilaalla on tällöin muidenkin elinjärjestelmien häiriöitä, kuten ruoansulatuskanavan, sydämen, munuaisten tai selkäytimen rakennepoikkeavuus. Ennuste vaihtelee harmittomasta erittäin hankalaan, johon voi liittyä selkäytimen tai keuhkojen toimintahäiriö. Tästä syystä synnynnäisen nikaman rakennepoikkeavuuden hoitotarpeen arviointi edellyttää aina asiantuntijan arviota.
Muihin sairauksiin liittyvä skolioosi. Useisiin lapsuuden neurologisiin tai lihassairauksiin voi liittyä skolioosin kehittyminen. Hoito on sairauden luonne huomioon ottaen yksilöllinen.
Skolioosin oireet
Lievässä skolioosissa ei useimmiten esiinny mitään oireita, jolloin ainoa merkki skolioosista on selän
vinous. Noin joka neljännellä esiintyy selkäkipuja rintarangan (lapojen välissä) tai lannerangan alueella jo taudin alussa. Vuosien mittaan taudin edetessä selkäoireita tulee lähes jokaiselle. Hengitykseen liittyviä oireita, kuten hengenahdistusta, ilmaantuu vasta sairauden vaikeissa muodoissa.
Skolioosin havaitseminen
Terveen alle 10-vuotiaan lapsen selkä on kivuton ja suora. Kaikkien vastasyntyneiden lasten terveydentila arvioidaan kotiinlähtötarkastuksessa asiaan perehtyneen lastenlääkärin toimesta. Varhaislapsuuden neuvolakäyntien yhteydessä ja koululaisten tarkastusten yhteydessä lapsen fyysinen ja myös psyykkinen tila arvioidaan säännöllisesti.
Skolioosiepäily herää selkärangan tunnustelun tai niin kutsutun etutaivutustestin yhteydessä. Diagnoosi edellyttää röntgenkuvausta. Skolioosin taustalla voi myös olla alaraajojen pituusero tai välilevyn pullistuma.
Itsehoito
Selvästi kehittynyttä skolioosin etenemistä ei pystytä itsehoidolla estämään. Selkävaivojen vähentämiseksi kehotetaan välttämään tupakointia (rappeuttaa nikamien välilevyjä) ja ylipainoa. Kaikille potilaille suositellaan vatsa- ja selkälihasten harjoittelua, joihin fysioterapeutti ohjaa. Selkä- ja vatsalihasharjoittelun on osoitettu estävän lievän skolioosin (alle 20 astetta röntgenkuvassa) pahenemista.
Skolioosin hoito
Neuvola- ja kouluterveydenhuollon haasteena on löytää varhaisvaiheessa lapset, joilla on hoitoa edellyttävä skolioosi.
Tuntemattomasta syystä johtuvan (idiopaattisen) skolioosin hoito on tarpeen, jos kasvavalla lapsella todetaan röntgenkuvissa selän käyryyttä yli 25 astetta. Hoitona käytetään yleensä tukiliivi- eli korsettihoitoa. Tuoreen monikeskustutkimuksen perusteella skolioosin paheneminen voidaan varsin tehokkaasti estää niin kutsutulla Boston-korsetilla, jota käytetään 23 tuntia vuorokaudessa. Korsettihoito ei varsinaisesti suorista jo syntynyttä virheasentoa mutta estää sen pahenemisen.
Vaikean skolioosin hoito voi edellyttää leikkaushoitoa. Suomessa skolioosin leikkaushoito on keskitetty Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistosairaaloihin. Leikkaushoidolla voidaan korjata jo kehittynyt selän virheasento, mutta useimmiten korjaus edellyttää samalla selän luuduttamista, jotta virheasento ei uusi. Leikkaushoito on vaativaa, mutta Suomessa leikkaushoidon tulokset ovat hyvät.
Ehkäisy
Skolioosin syntyä ei pystytä elintavoilla ehkäisemään. Esimerkiksi istuminen aina toisella puolella luokkaa tai repun kantaminen aina samalla puolella hartiaa ei aiheuta skolioosia.
Idiopaattinen skolioosi eli tuntemattomasta syystä syntyvä kieroselkäisyys on tavallisin epämuotoisuutta aiheuttava selän sairaus. Selkä muuttuu takaapäin katsottuna epäsymmetriseksi ja siihen ilmestyy sivusuuntainen käyryys, joka on skolioosin tunnusomaisin merkki.
Skolioosi eli selän käyryys muuttaa selän ryhtiä sivusuunnassa ja rintaranka menettää usein normaalia taakse suuntautuvaa pyöreyttään. Nikamat myös kiertyvät toistensa suhteen selän pituusakselin ympäri. Suomenkielinen termi kieroselkäisyys kuvastaa hyvin selän asentovirheen kolmiulotteisuutta, johon usein liittyy myös kylkiluiden ja luisen rintakehän epämuotoisuus.
Idiopaattinen skolioosi todetaan useimmiten muuten terveillä lapsilla murrosiässä tai sen kynnyksellä. Monella sairautta on aiemmin esiintynyt suvussa ja skolioosin yhteys perimään on ollut tiedossa jo kauan. Skolioosin perinnöllisyyteen liittyvä tutkimus on vilkasta ja tiedossa on useita geenivirheitä, jotka voivat sairauteen liittyä.
Periytymisen ymmärrys on kuitenkin vielä puutteellista ja ollaan kaukana siitä, että alttiutta sairauteen voitaisiin testata yksinkertaisella ja luotettavalla geenitestillä. Perinnöllisyystutkimuksesta odotetaankin tätä nykyä lähinnä ymmärrystä siihen, mitkä tekijät vaikuttavat skolioosin syntyyn.
Skolioosi ei synny siksi, että lapsi aina kantaisi laukkua toisella olkapäällä, vaan kyse on paljon monimutkaisemmasta monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Käytännön kannalta olisi myös tärkeää ymmärtää paremmin niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat selän asentovirheen etenemiseen. Miksi joillakin potilailla selän käyryys lisääntyy nopeasti, kun taas toisilla käyryys pysyy kiltisti kurissa eikä aiheuta ongelmia? Geenitutkimuksesta odotetaan vastausta tähänkin.
Skolioosi on yleisempää tytöillä
Skolioosin toteaminen perustuu kouluterveydenhuollossa tehtävään ryhdin seulontaan. Tyttöjen ja poikien kasvun ja kehityksen erilaisuuden vuoksi suositellaan, että tytöt tarkastettaisiin 10–11 vuoden iässä ja pojat 11–12-vuotiaina. Sairastuneista noin 80 prosenttia on tyttöjä, joten heidän tarkastuksensa on erityisen tärkeää. Kouluterveydenhuollossa selän asentovirhe mitataan tarkoitukseen kehitetyllä vesivaa’alla ja paikallisten käytäntöjen mukaan sovitun raja-arvon ylittävät lapset lähetetään lastenortopedin jatkoarvioon. Ortopedi mittaa röntgenkuvasta selän asentovirheen suuruuden asteina ja arvioi tilanteen pahenemisen riskin ja vaadittavan hoidon.
Skolioosi voi pahentua pituuskasvun aikana. Käytännössä riski on sitä suurempi, mitä nuorempi lapsi on ja mitä enemmän hänellä on selän kasvua vielä odotettavissa. Tästä syystä 20 asteen asentovirhe 11-vuotiaalla lapsella on huomattavasti vakavampi asia kuin 16-vuotiaalla, jonka pituuskasvu on jo loppunut ja riski skolioosin pahenemiseen on siten vähäinen. Muutoksiin nuoren lapsen selässä täytyy suhtautua vakavasti, koska pienikin käyryys voi pahentua nopeasti – jopa alle puolessa vuodessa – kiivaimman pituuskasvun aikaan. Kouluterveydenhoitaja ja -lääkäri ovat seulonnan ammattilaisia ja heidän puoleensa kannattaa kääntyä, jos epäilee lapsella skolioosia. Hoitosuunnitelman teko vaatii erityistä asiantuntemusta, ja se onnistuu vain lasten selkäsairauksia hoitavalta ortopedilta.
Kaiken skolioosin hoidon tavoitteena on hillitä selän käyryyden kasvua koko lapsen jäljellä olevan kasvukauden ajan. Pitkäaikaistutkimuksista tiedetään, että maksimissaan 40 asteen skolioosi ei yleensä enää suurene kasvukauden loputtua eikä siihen liity merkittäviä kipu- tai toimintakyvyn ongelmia myöhemmällä aikuisiällä. Tästä syystä hoidon tavoite onkin pysäyttää skolioosin eteneminen tuohon 40 asteeseen.
Yleisesti hyväksyttyjä hoitomenetelmiä ovat pelkkä seuranta (lievä käyryys ja pieni pahenemariski), korsettihoito ja selän luudutusleikkaus. Selän liikeharjoituksia käytetään yleensä näiden kaikkien hoitojen tukena ja lievien skolioosien kohdalla ne voivat yksinäänkin riittää hoidoksi. Passiivisilla fysikaalisilla hoidoilla (kuten sähkö-, kylmä- ja lämpöhoito) ei ole skolioosin hoidossa vaikuttavuutta, kuten ei myöskään vitamiineilla tai lisäravinteilla.
Korsettihoito on vaikuttava hoitomuoto
Perinteinen fysioterapia, jossa harjoitellaan lihasvoimaa ja liikkuvuutta terapeutin valitsemalla tavalla, ei estä skolioosin pahenemista, ja sitä onkin pidettävä lähinnä toimintakykyä tukevana hoitona. Periaatteessa tehokkaampi tapa on skolioosipotilaiden kohdennettu harjoittelu, jossa harjoittelulla pyritään aktiivisesti oikaisemaan selän virheasentoa kaikissa kolmiulotteisuuden tasoissa (Physiotherapeutic Scoliosis Specific Exercise, PSSE). Tämä ajattelu on saanut paljon kannatusta Manner-Euroopassa, jossa useissa maissa on samaa periaatetta toteuttavia eri koulukuntia.
Kohdennetulla harjoittelulla selkään voidaan vaikuttaa tehokkaammin, mutta tutkimusnäyttö tämänkin harjoittelun tueksi on niukkaa. PSSE-harjoituksilla voidaan ehkä hidastaa skolioosin pahenemista ja viivyttää korsettihoidon aloitusta, mutta korsettihoitoa menetelmä ei nykykäsityksen mukaan kuitenkaan korvaa. PSSE-tekniikoista voi kuitenkin olla hyötyä sikäli, että niiden hyödyntäminen ennen korsettihoitoa ja mahdollisuuksien mukaan sen aikana näyttää parantavan hoitoon sitoutumista, mikä tehostaa korsettihoidon vaikutusta.
Korsettihoito on vaikuttavaksi osoitettu skolioosin hoitomuoto. Tutkimusnäyttö on tukenut korsettihoitoa jo aiemmin, mutta vuonna 2013 julkaistun amerikkalaisen laajan tutkimuksen tulokset olivat niin selkeät, että korsettihoidon suosio on selvästi taas lisääntynyt. Hoitoon ryhdytään yksilöllisen harkinnan mukaan, mutta varsin yleisenä raja-arvona korsettihoidolle pidetään 25 asteen käyryyttä. Oikein tehty korsetti pakottaa selän oikeaan asentoonsa ja hyvä asento säilyy, jos korsettia jaksaa käyttää koko kasvukauden ajan. Korsettihoito voidaan katsoa onnistuneeksi, jos sillä estetään käyryyden paheneminen.
Korsettihoidon teho riippuu ennen kaikkea siitä, miten tunnollisesti korsettia jaksaa käyttää. Suurta osaa korseteista täytyisi käyttää 18–23 tuntia vuorokaudessa, mikä on melkoinen vaatimus murrosikäiselle potilaalle ja hänen perheelleen. Korsetin pitoaika on kuitenkin suorassa suhteessa hoidon onnistumiseen ja tavallisin syy epäonnistumiseen onkin huono hoitomyöntyvyys ja vähäiseksi jäänyt korsetin käyttö. Hoitomyöntyvyyden parantamiseksi koko korsettihoitoketjun täytyy toimia mahdollisimman hyvin. Korsetin käytöstä annetun ohjeistuksen, fyysisen harjoittelun opastuksen ja korsetin sovituksen ja trimmauksen tulisi olla selkeää ja johdonmukaista. Muilta potilailta saatava vertaistuki on arvokasta. Osa potilaista voi käyttää helpompaa makuulla pidettävää yökorsettia, jonka huono puoli on sen soveltuvuus vain selkärangan alaosan skolioosin hoitoon.
Leikkaus on hoitokeinona harvinainen
Äärimmäisenä hoitokeinona skolioosiin on leikkaus, jossa selän käyryys oikaistaan ja luudutetaan oikaistuun asentoon. Leikatusta selän osasta tulee siten pysyvästi täysin jäykkä ja liikkumaton. Leikkaukseen joudutaan usein korsettihoidon epäonnistuessa, jos käyryys on jo kasvanut 45–50 asteen suuruiseksi. Näin iso käyryys jatkaa usein kasvuaan aikuisiällä ja siksi se on katsottu yleisesti hyväksyttäväksi leikkauksen aiheeksi.
Leikkauksessa tärkeintä on saada selän asentovirhe hallintaan ja tehdä se siten, että selästä ja vartalosta tulisi sopusuhtainen ja symmetrinen. Kliininen käytäntö on osoittanut, että kosmeettisesti tyydyttävin tulos saavutetaan, jos ei pyritä skolioosin täydelliseen suoristukseen. Nykyisillä tekniikoilla selän pystyisi usein suoristamaan täysin, mutta tietoinen alikorjaus on yleensä potilasta tyydyttävämpi ratkaisu. Isoon skolioottiseen käyryyteen liittyy usein rintakehän epämuotoisuutta ja leikkauksella ei aina saada niin hyvää kosmeettista tulosta kuin toivotaan. Useimmilla potilailla
saadaan kuitenkin hyvä korjaus lähtötilanteeseen nähden.
Ortopedisessa kirurgiassa tekninen kehitys on nopeaa ja uusia leikkausmenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Skolioosileikkauksissa pyritään nyt löytämään menetelmä, jolla selän asentovirhe saataisiin korjattua menettämättä selän liikkuvuutta. Tämänsuuntainen kehitystyö on tärkeää, mutta uusien kirurgisten menetelmien toimivuus nähdään aina vasta ajan kanssa. Tänään mullistavana esitetty menetelmä voi muutaman vuoden seurannassa osoittautua epätyydyttäväksi. Uusiin menetelmiin onkin suhtauduttava varovaisuudella.
Lähde:
https://www.is.fi/terveys/art-2000006243077.html
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00836
https://selkakanava.fi/idiopaattinen-skolioosi
Proteus-oireyhtymä eli Wiedemannin oireyhtymä on erittäin harvinainen tauti, jonka tunnusomaisia piirteitä ovat kasvaimen tapaiset muodostumat, kudoksen mosaiikkimaiset ylikasvualueet muun muassa päässä, luissa ja ihossa. Taudissa ovat yleisiä myös rasvapaukamat, paksut luomet ja verisuonikasvaimet. Taudin syitä ei edelleenkään tiedetä, eikä siihen ole olemassa hoitoa. Taudin oireiston kuvasi kokonaisuudessaan ensimmäisenä Hans-Rudolf Wiedemann ja hänen tutkijakollegansa vuonna 1983. Taudin esiintymistiheyden arvioidaan olevan elävänä syntyvillä lapsilla 1/100 000. 
