Kasvatuksella takoitetaan kaikkia niitä välillisiä ja välittömiä toimia ja vaikkutteita kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässä eli hallita todellisuutta. Siihen liittyy siis tavoitteellista ja päämäärätietoista toimintaa.
Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määrittyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, normien, moraalikäsitysten ja ihmiskäsitysten pohjalta. Vaihtelua ilmenee siinä, kuinka tarkoituksellisesti näitä toteutetaan.
Tietoista kasvatusta on silloin kun, kasvattajalla on jokin kasvatustavoite johon kasvattaja pyrkii. Tahattomassa kasvatuksessa taas tiedostamaton välitön ympäristö ja tiedostamaton toiminta tai malli määrää tavoitteet määrää tavoitteet ja päämäärän.
Kasvatus on myös sosialisaatio, jossa yksilö kasvaa yhteisön (lapsi perheen ja hoitoryhmän, kouluikäinen koulun, vastavalmistunut ammattiryhmässä) jäseneksi.
Mutta samalla myös yhteiskunnan jäseneksi oikeuksineenm oikeuksineen ja vastuineen.
Kasvattaja
Kasvattajaksi on vanhastaan määritelty pienen lapsen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö. Lapsen vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. On myös ajateltu että kasvattaja on aina kasvatettavaa vanhempi.
Katsotaan, että oikeus lapsen kasvattamiseen syntyy aseman perusteella, monien ammattien tai tehtävien mukana (päiväkodin työntekijät, opettajat jne...).
Aiemmin suurperheiden aikaan myös isovanhemmilla oli merkittävä rooli välitön rooli kasvattajana.
Ihmisten lisäksi kasvattajiksi voidaan katsoa esimerkiksi luonto, harrastukset toverisuhteet. Kasvatukseen vaikuttavat myös media ja se ympäristö se ne olot joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu. Kasvatuksen antaja voi siten olla joko formaalinen(virallinen) tai informaalinen(epävirallinen). Formaalisella tarkoitetaan tavallisimmin sitä yhteiskunnan järjestelmää, joka toteuttaa kasvatus-ja opetustehtävää. Tämä virallinen kasvatus ulottuu päivähoidosta yliopistoon saakka.
Informaalisella kasvatuksella taas tarkoitetaan lähinnä ulkopuolelta tapahtuvaa kasvatusta. Tähän kasvatukseen. ei suinkaan liity virallisesti määriteltyjä kirjattuja opetussuunnitelmia tai tavoitteita. Informaalista jasvatusta antavat tavallisimmin erilaiset sosiaaliset järjestelmät ja ryhmät(harrastajaryhmät, urheiluseurat yms...)
Voidaan puhua myös julkisesta kasvatuksesta(julkisten instituutioiden antamasta kasvatuksesta) ja yksityisestä eli perheiden antamasta kasvatuksesta. Kasvattajan ominaisuuksiksi ei kuitenkaan riitä pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluminen(vanhemmat, opettajat) vaan oleellist on, toimiiko hän kasvattajan tavoin. Välttämättömiä ominaisuuksia ovat kasvatustahdon lisäksi kasvatustieto, kasvatustaitoja ja kasvatuspäämärätietoisuus sekä niiden pohjalta syntynyt kasvatustietoisuus.
Kasvatukseen kuuluu myös kasvatussuhde. Joka syntyy vähitellen ja vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Hyvään kasvatussuhteeseen kuuluvat molemminpuolinen luottamus ja toisen kunnioittaminen. Monesti vanhemmat tai ammattikasvattajat kysyvät hyvän kasvattajan ominaisuuksia. Ominaisuudet-tahto, tieto ja taito-eivät kuitenkaan yksin riitä, sillä kasvattajan asema on hankittava ja ansaittava jokaisen kasvatettavan tapauksessa erikseen.
Erilaisia kasvatustyylejä
Eri ihmiset käyttävät erilaisia tyylejä kasvatuksessa lasten ja nuorten parissa toimisessa.Nämä tyylit voivat olla tietoisia, mutta monesti ne ilmenevät tiedostamatta opittuja tapoja ja käytäntöjä. Kasvatustyylejä käytetään erilaisia nimityksiä kuten
-Autoriteeninen, aikuisjohtoinen kasvatus
-Antaa mennä-tyyli ja vapaa kasvatus
-Lapsijohotoinen kasvatus
-Ohjaava kasvatus
Kukin näistä kasvatustyyleistä ilmentää erilaista näkemystä lapsista ja nuorista sekä heidän kyvystään ajatella, toimia ja oppia asioita.
Lähde:
Ojanen, T., Ritmala, M., Siven, T., Vihunen, R.&Vilen, M. 2013. Laosen aika. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti