Motorinen kehitys

Lapsen motorinen kehitys on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttavat monet tekijät kuten perimä, temperamentti, aktiivisuus ja elinolosuhteet. Lapsuusaika on tärkeä vaihe lapsen psykomotoristen perustaitojen oppimisessa. Kehon tuntemuksen lisäksi on tärkeää, että lapsi oppii käyttämään mahdollisimman monipuolisesti kehoaan arjen tilanteissa. Lapsen kehitys tapahtuu portaittain ja yhden kehitysvaiheen viivästyminen vaikuttaa seuraaviin kehitysvaiheisiin. Vauva oppii hallitsemaan ensin pään liikkeet ja sitten vartalon liikkeet ja asennot. Lapsi ottaa kehitysaskeleet omassa yksilöllisessä tahdissaan.

Vauva tarvitsee kehittyäkseen vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Vauvalla on valmiuksia ja tarve vuorovaikutukseen syntymästä alkaen. Pysyvä ja läheinen suhde toiseen tai molempiin vanhempiin on ensiarvoista. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle kehittyy vauvavaiheessa ja varhaisvuosina hyvä perusturvallisuus.

Lasten motoriset taidot kehittyvät yksilöllisesti. Arkisissa puuhissa lasta voi havainnoida ja tukea motoriikan kehittymisessä. Motorinen kehitys on tärkeä osa lapsen kasvua ja kokonaiskehitystä. Motoriset taidot luovat liikkumisen perustan ja otollisin aika näiden taitojen oppimiseen on ikävuodet 2 – 7. Motoriset taidot jaetaan kolmeen osaan; karkeamotoriset taidot (mm. juokseminen ja hyppääminen), hienomotoriset taidot (mm. kirjoittaminen ja kengännauhojen solmiminen) sekä havaintomotoriset taidot (esim. miten lapsi hahmottaa omaa kehoaan suhteessa ympäröivään tilaan, aikaan ja voimaan). Me vanhemmat voimme tukea ja havainnoida oman lapsemme motorisia taitoja. Tällöin kannattaa tarkastella lapsen liikkumista kolmen eri taidon kautta; tasapaino (mm. pystyasennot, väistäminen, kieriminen), liikkuminen (mm. kävely, juoksu, hyppiminen, kiipeily, konkkaaminen) ja käsittely (mm. heittäminen, pomputtaminen, kiinniottaminen).

Miten tukea lapsen motoriikkaa?

Jos vanhemmalle herää epäilys, että lapsi tarvitsee tukea motoristen taitojen kehittämiseen, kannattaa havainnoida lasta arkisissa puuhissa. Tunnistamalla missä tilanteissa tai taidoissa lapsi eniten tarvitsee tukea, on helpompi etsiä apua ja tukea. Ota asia rohkeasti puheeksi myös päivähoidossa tai koulussa ja kysy miten lapsella siellä sujuu. Motorisen oppimisen vaikeuksia esiintyy noin 5-6 % ikäluokasta, ja lievempiä motoriikan haasteita havaitaan arviolta jopa joka kymmenennellä lapsella. Kaikille lapsille on tärkeää, että he saavat mahdollisuuden kasvattaa luottamusta omiin taitoihin. Tämä tarkoittaa, että he saavat kehuja ja kiitosta onnistumisesta, yrittämisestä ja innokkuudesta. Kun lapsi alkaa luottaa omaan taitoihinsa, motivaatio liikkumiseen lisääntyy ja taidot kehittyvät. Vanhempina voimme tarjota lapselle mahdollisimman monia erilaisia liikkumispaikkoja ja – ympäristöjä. Mitä useammin lapsi pääsee haastamaan taitonsa ja harjoittelemaan sekä saa mahdollisuuden kokeilla ja myös epäonnistua, sen paremmin lapsen taidot kehittyvät. Pyri välttämään liikaa varoittelua tai jatkuvaa ohjaamista. Kokeilemalla ja välillä epäonnistumallakin lapsi saa kokemuksia, jotka rakentavat varmuutta juuri siihen tilanteeseen tai taitoon.

Vauvan kehitys ensimmäisen vuoden aikana on huikeaa seurattavaa. Vauva siirtyy vanhemman sylistä lattialle touhuilemaan ja lopulta vappuen omin jaloin liikkeelle. Seuraavassa tiivistelmä vauvan kehitysvaiheista 0-6 kk iässä. Listaa lukiessa on hyvä muistaa, että jokainen vauva kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa. Tässä listauksessa mainitut iät ja kehitysvaiheet ovat viitteellisiä. Jos oman lapsen kehitys mietityttää, kannattaa asia ottaa esiin neuvolassa terveyenhoitajan kanssa.

0-1 kk
Reagoi valoisuuden vaihteluihin, väreihin, ääniin ja muotoihin.
Vauva katselee vanhempiaan tarkasti ja matkii aikuisen ilmeitä.
Kasvot kiinnostavat. Vauva näkee noin 20-40 cm:n päähän.
Säpsähtää kovia ääniä, nauttii ihmisäänistä.
Kuukauden ikää lähestyessä tuottaa muutakin ääntä kuin itkua.
Ensimmäinen hymy annetaan vanhemmalle n. 6 vk:n ikäisenä. Samoihin aikoihin itketään ensimmäiset kyyneleet.
Vauva kääntää päänsä sivulle vatsamakuulla

2 kk
Vauva kohottaa päätään vatsalla ollessaan.
Selällään nostaa kyynärvarret ajoittain alustasta
Availee nyrkkejään
Potkii vuoroittain molemmilla jaloilla
Nauttii seurustelusta
Rauhoittuu sylissä, nähdessään kasvot ja kuullessaan ääniä
Harjoittelee erilaisten äänteiden muodostamista

3 kk
Osaa kohdistaa katseensa
Hän tavoittelee leluja ja yrittää tarttua.
Tunnistaa perheenjäseniään
Kääntyy kohti kuulemiaan ääniä
Lapsi jokeltelee ja kujertelee 2–3 kk:n iästä alkaen.

4 kk
Varaa alaraajoihin koko jalkaterällään
Tapailee esineitä, kiinnostuu leluista, nauttii leikkimisestä
Nostaa vatsallaan rintakehän alustasta ja kannattaa päätään
Alkaa kiinnostumaan muista lapsista.
Nauraa ääneen ja voi kiljua riemusta.

5 kk
Jäljittelee kuulemiaan ääniä
Vauva tarttuu esineisiin kahdella kädellä ja vie ne suuhunsa.
Voi jo kääntyä vatsalta selälleen ja päinvastoin
Kohottaa ylävartaloaan kyynärvarsien varassa
Löytää omat varpaansa

6 kk
Istuessa hyvä selän tasapaino, voi istua tuettuna pieniä aikoja
Nojaa vatsamakuulla suorille käsille
Tarttuu usein jo esineisiin yhdellä kädellä ja siirtää niitä kädestä toiseen
Tunnistaa nimensä
Erottaa lapsen aikuisesta ja tutut vieraista
Ensimmäinen hammas puhkeaa tavallisimmin alas eteen 4–8 kk:n iässä.

Lähde:
https://yle.fi/aihe/termi/finto/httpwwwysofiontokokop8524/motorinen-kehitys
https://lapsuus.ouka.fi/lapsen-ikakaudet/vauvaika/motorinen-kehitys/
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/0-1-v/
https://neuvokasperhe.fi/liikunta/lapsen-motoristen-taitojen-vahvistaminen
https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/vauvan-kehitysvaiheet-0-6-kk/

Kun lapsi sairastaa

Kun lapsi sairastaa, hänen käyttäytymisessään ilmenee muutoksia: Hän muuttuu ysein väsyneeksi, itkuiseksi ja ruokahaluttomaksi. Useimmat sairaudet ovat nopeasti ohimeneviä ja itsestään paranevia virustauteja, jolloin lasta on mahdollista hoitaa kotona. Lapselle järjestetään rauhallinen ympäristö, sillä sairas lapsi tarvitsee paljon lepoa ja nukkuu tavallista enemmän. Sairas lapsi tarvitsee vanhempiaan lievittämään pahaa oloa ja tarvitsee vanhempiaan tuomaan turvallista oloa. Nykyään toisella toisella vanhemmista on yleensä mahdollisuus jäädä pois töistä enintään kolmeksi päiväksi alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa, jolloin lapsen kotihoito on mahdollista järjestää.

Sairaana lapsi kaipaa tavallista enemmän vanhempiensa läheisyyttä ja syliä. Lapselle voi laulaa, lukea tai kertoa satuja kun hän haluaa ja jaksaa kuunnella. Useimmat isommatkin lapset nauttivat siitä, että heille luetaan. Jos lapsi on virkeä, hän voi aivan hyvin oleilla myös jalkeilla, kunhan hänelle vain keksitään rauhallista tekemistä. Pieni lapsi voi nukkua päiväunensa ulkona, jos hän on siihen tottunut. Raitis ulkoilma voi jopa alentaa kuumetta ja aukaista tukkoista nenää. Liiallinen television katselu ei ole hyväksi, koska se voi aiheuttaa etenkin kuumeiselle lapselle päänsärkyä.

Kun lapsi sairastuu,hänen ruokahalunsa usein heikkenee. Vanhemmat huolestuvat helposti, kun lapsi kieltäytyy syömästä. Kuumeen aikana ei kuitenkaan ole välttämätöntä syödä. Jos lapsi haluaa syödä, hänelle voidaan tarjota kevyttä syötävää, kuten jogurttia, muroja tai hedelmiä. Raskaat ateriat voivat aiheuttaa kuumeiselle vatsakipuja ja huonon olon. Syömisen sijasta on erittäin tärkeää, että lapsi juo runsaasti. Juotavaksi tarjotaan tuoremehuja tai muita makeutettuja mehuja. Pelkkä vesi ei riitä, jos lapsi ei syö mitään, koska tällöin elimistön neste-ja suolatasapaino häiriintyvät. Hiilihapollisten juomien runsasta käyttöä tulee välttää, koska ne aiheuttavat sairastuneelle lapselle helposti vatsavaivoja.

Lapsen nesteentarve määräytyy hänen painonsa mukaan. Yli 6kg painavan lapsen nesteentarve on aina vähintään 1 000 ml/vrk. Kuumeen aikana nesteentarve lisääntyy siten, että yksi aste suurentaa nesteentarvetta 12%. Vanhemmat voivat seurata nesteensaannin riittävyyttä tarkkailemalla lapsen yleisvointia, huulien ja suun limakalvojen kosteutta, ihon kimmoisuutta ja virtsaamistiheyttä. Lisäksi hänen huulensa käyvät  kuiviksi ja halkeileviksi, limakalvot katteisiksi ja virtsaamiskerrat harvenevat. Lapsen tulisi virtsata vähintään viisi kertaa vuorokaudessa kuumeisenakin. Kun kuume on laskenut, lapsi alkaa yleensä toipua nopeasti ja ruokahalu palautuu. Toipilasaikana lapselle lapselle on hyvä tarjota vain pieniä annoksia ruoka-aikana ja tarpeen mukaan pieniä välipaloja, jotta normaali ruokarytmi saavutettaisiin mahdollisimman nopeasti.

Myös lapsen ihon hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota sairauden aikana. Kuumeinenkin lapsi voi käydä suihkussa tai kylvyssä. Lapsen iho kuivataan nopeasti ja peseytymisen jälkeen hänelle puetaan esimerkiksi oloasu, jottei hän kylmettyisi. Saunan lämpö on liian korkea sairaalle lapselle ja se voi entisestään nostaa kuumetta, joten saunomista tulee sairauden aikana vältää.
Jos lapsen iho tuntuu kuivalta ja karhealta, sille on hyvä laittaa peruvoidetta suihkun jälkeen.
Suun puhtaudesta tulee huolehtia myös silloin, kun lapsi ei syö mitään. Hampaiden harjaaminen ja huuhtominen virkistävät ja raikastavat lapsen oloa.

Tulehdustautien tarttumista perheenjäseniin ei yleensä voida estää sillä taudinaiheuttajat leviävät sisätiloissa kaikkialle. Sairastuminen riippuu kunkin perheenjäsenen vastustuskyvystä. Sekä taudinaiheuttajan voimakkuudesta ja tartuntaherkkyydestä. Lasta hoitavan tulee pestä kätensä mahdollisimman usein koska se vähentää tarttuvuutta jossain määrin.

Lapsella on hengitystietulehdus
Valtaosa lasten tavallisista taudeista muodostavat erilaiset infektiotaudit. Virustaudit ovat bakteeritauteja yleisempieä. Kaikkein tavallisimpia ovat lasten hengitystieinfektiot. Kaikki lapset sairastuvat infektiotauteihin. Virukset ja bakteerit ovat elimistölle vieraita, eikä lapsella ole omaa vastustuskykyä näitä vastaan. Taudin jälkeen täysin sama virus tai bakteeri ei yleensä enää kykene aiheuttamaan uutta tautia lapselle. Lapsi kehittää näin vastustuskyvyn taudinaiheuttajaa vastaan. Sairastuminen infektiotauteihin riippuu iästä. Täysiaikaista vastasyntynyttä suojaavat raskauden loppuvaiheen aikana istukan kautta sikiöön siirtyneet äidin vasta-aineet. Bakteeritulehduksiin sairastuminenonkin ensimmäisten elinkuukausien aikana harvinaista. Esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset välikorvatulehdukset ovat tässä iässä harvinaisia. 1-3-vuotiaat lapset taas sairastavat runsaasti infektiotauteja. On yleistä ja täysin normaalia, että tämän ikäinen lapsi sairastaa 3-6 hengitystieinfektiota vuodessa. Kouluikään mennessä lapselle on kehittynyt vastustuskyky useimpia tavallisia taudinaiheuttajia vastaan, jolloin herkkyys sairastua infektiotauteihin on jo selvästi pienempi.

Rokkotaudit
Lapset sairastavat edelleen tiettyjä "lastentauteja", tosin tilanne on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana rokotusten laajentumisen myötä muuttunut. Rokkotauteja tunnetaan kuitenkin monia, ja eräiden kohdalla aiheuttaja on vasta viime vuosina saatu selville ja oireisto tullut paremmin tunnetuksi.

Vesirokko
Suomessa ei toistaiseksi ole yleistä rokotusta vesirokkoa vastaan (joskin rokotteen voi itse ostaa), ja niinpä tauti on edelleen voimissaan. Vesirokko on erittäin tarttuva, oleskelu samassa huoneessa riittää tartuntaan ja esim. perheessä tarttuminen tapahtuu yli 90 %:n todennäköisyydellä. Vesirokon itämisaika on 14-21 vrk. Lapsilla tauti alkaa yleensä ihottuman ilmaantumisella. Tyypillisesti vartaloon ilmestyy punoittavia paukamia, joista osa muuttuu nopeasti rakkuloiksi. Rakkulat samenevat, usein rikkoutuvat tai painuvat keskeltä kasaan ja arpeutuvat parin päivän kuluessa. Uusia paukamia muodostuu yleensä noin 3-4 päivän ajan. Useimmilla lapsilla esiintyy vesirokossa yleisoireita, kuten kuumetta, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja kutinaa ihottuman puhjetessa tai jo ihottumaa edeltävänä päivänä. Vesirokko paranee itsestään, yleensä viikossa. Jos ihon kutina aiheuttaa kovaa raapimista tai unihäiriöitä, voidaan hoidoksi määrätä rauhoittavaa suun kautta otettavaa antihistamiini-liuosta. Jälkitaudit ovat erittäin harvinaisia, yleisin ongelma on rakkuloiden raapimisesta seuraava ihon tulehtuminen. Iho alkaa tällöin punoittaa ja märkiä ja hankalissa tapauksissa se tulee hoitaa lääkärin ohjeiden mukaisesti, toisinaan tarvitaan lyhyt antibioottikuuri.

Tulirokko
Tulirokko on streptokokki-bakteerin aiheuttama infektio. Se on ainoa rokkotauti, joka on bakteerin aiheuttama ja vaatii siis antibioottikuurin. Jos herää epäily tulirokosta, on aina käännyttävä lääkärin puoleen. Tulirokko tarttuu melko helposti, lähinnä pisaratartuntana lähietäisyydeltä. Sen itämisaika on vain 1-5 vrk. Tulirokon oireita ovat kuume, päänsärky, nielutulehdus (angiina), punoittava ja turpea kieli sekä ihottuma, joka on yleensä hentoa ihon punoitusta etenkin kasvoilla (ei suun ympäristössä) ja vartalolla. Se näkyy parhaiten päivänvalossa kainaloiden ympäriltä ja vatsan alaosasta. Noin viikon kuluttua taudin alusta alkaa iho hilseillä. Tulirokko on melko usein oireiltaan niin tyypillinen, että antibioottihoito voidaan aloittaa taudinkuvan perusteella. Toisinaan taudin varmistus edellyttää nielusta otettavaa näytettä ja streptokokki-bakteerin osoitusta viljelyllä tai ns. pikakokeella. Tulirokko paranee hyvin antibiooteilla, jälkitaudit ovat erittäin harvinaisia. Muut perheenjäsenet on syytä herkästi tutkia (etenkin jos tauti uusii nielutulehduksena eli angiinana).

Vauvarokko
Vauvarokko on 1/2-2 vuotiaiden virustauti, jonka aiheuttaa herpes-6-virus. Se alkaa 2-4 päivää kestävällä korkealla kuumeella, minkä aikana voi esiintyä lievää yskää ja nuhaa, löysiä ulosteita sekä silmien punoitusta. Usein paikallisoireet ovat kuitenkin vaatimattomat. Kuumeen laskiessa ilmaantuu punaläiskäinen tai - näppyläinen ihottuma, joka alkaa usein korvien seutuvilta ja leviää kasvoihin, niskaan ja vartalolle. Ihottuma vaihtelee voimakkuudeltaan ja kestoltaan muutamasta tunnista pariin päivään. Vauvarokossa kuumeen aikana lapset ovat usein ärtyisiä ja sairaanoloisia eikä taudin erottaminen muista kuumetaudeista ole helppoa. Lääkäri saattaakin tarkistaa veri- ja virtsakokeilla, että kysymyksessä ei ole jokin antibioottihoitoa vaativa sairaus. Vauvarokko paranee itsestään eikä aiheuta jälkitauteja.

Enterorokko
Etenkin loppukesällä ja syksyllä lapsilla saattaa esiintyä kuumetautia, johon liittyy rakkuloita ja näppylöitä suussa ja iholla, etenkin käsissä ja jaloissa. Suutulehdusta voi edeltää nielukipu ja vatsavaivat. Kyseessä on enterovirusten aiheuttama rokkotauti, enterorokko, jota kutsutaan myös "käsi- ja suutaudiksi" (hand-and- mouth disease). Suun rakkulat saattavat olla aristavia, niinpä syöminen on ajoittain hankalaa. Tauti kestää yleensä alle viikon, paraneminen tapahtuu itsestään eikä jälkitauteja esiinny.

Parvorokko
Parvorokko eli ns. viidestauti on parvoviruksen aiheuttama rokko, jossa poskiin ilmaantuu voimakas punoittava ihottuma ("slapped cheek"). Sitä seuraa muutamassa päivässä yleistyneempi punoittava ihottuma, joka vähitellen muuttuu verkkomaiseksi kuvioitukseksi etenkin raajoissa. Ihottuma kestää tyypillisesti 3-7 vrk, mutta voi hävitä ja ilmaantua uudestaan viikkojenkin ajan. Lämpötilan vaihtelut, rasitus, auringonvalo ja henkiset syyt voivat pahentaa ihottumaa. Parvorokkoa potevat ovat useimmiten 5-15 vuotiaita ja hyväkuntoisia. Pienellä osalla potilaista esiintyy kuumetta, päänsärkyä ja yskää tai nuhaa. Parvorokko paranee itsestään eikä aiheuta jälkitauteja.

Mononukleoosi
Mononukleoosi on EB-viruksen aiheuttama infektio, jossa esiintyy kuumetta, kaulan imusolmukkeiden suurentumista, nielutulehdusta, ihottumaa ja luomiturvotusta. Joskus lääkäri voi todeta maksan ja pernankin suurentuneen. Tästä taudista on aiemmin käytetty nimeä "suutelutauti", koska sen uskottiin vaivaavan vain suuteluintoista nuorisoa. Nyttemmin on opittu, että mononukleoosiin sairastuvat pienetkin lapset ja tällöin sen tunnistaminen ei ole aina helppoa. Mononukleoosissa kuumeilu kestää keskimäärin 8 päivää ja saattaa pahimmillaan vaivata kolmekin viikkoa, mikä asettaa usein potilaan ja perheen sietokyvyn koetukselle. Ongelmana on, että lääkärikin on kuumeilun suhteen voimaton, esim. antibiooteista ei ole apua. Mononukleoosi paranee itsestään, eikä jälkitauteja esiinny.

Muut rokkotaudit
Moniin muihinkin virusinfektioihin saattaa liittyä ihottumaa. Kaiken kaikkiaan yli 50 viruksen tiedetään voivan aiheuttaa kuume-ihottuma-tauteja. Kaikille niille ei toki ole omaa nimeään. Olennaista on se, että ne eivät vaadi mitään erityistä hoitoa vaan paranevat itsestään. Kiusallinen käytännön ongelma on, että jos virusinfektion alussa lapselle määrätään antibioottia esimerkiksi korvatulehduksen vuoksi ja kuurin aikana ilmaantuu alkuperäisen virusinfektion laukaisema ihottuma, se tulee helposti väärin ristityksi "penisilliiniallergiaksi", vaikka kyse onkin itse virustautiin liittyvästä ihottumasta. Monet "penisilliiniallergiset" lapset eivät todellisuudessa olekaan tälle lääkkeelle allergisia. Lääkäri useimmiten kuitenkin on määräämättä penisilliinijohdannaisia, koska täyttä varmuutta ei ole.

Flunssa
Flunssa eli ylähengitysteiden virustulehdus on ylivoimaisesti yleisin ihmisen sairaus, sen oireita ovat yskä, nuha ja kuume (usein virusperäinen keuhkoputkentulehdus). Alle 3-vuotias suomalaislapsi sairastaa keskimäärin noin kymmenen flunssaa vuodessa.
Flunssan aiheuttajaviruksia on yli parisataa, niistä tärkeimmät ovat rinovirukset eli nuhavirukset ja koronavirukset. Flunssaa eivät aiheuta "vaatteiden vähäisyys" kylmällä ilmalla tai muu kylmettyminen. Pienten lasten runsaan sairastelun syynä on runsas tartuntojen määrä ja oman puolustusjärjestelmän kehittymättömyys (useimmat virukset ovat lapselle uusia eli ei ole vielä vastustuskykyä kyseiselle virukselle).  Käytännön kannalta kiusallinen tosiseikka on se, että flunssapotilas alkaa tartuttaa toisia jo ennen hänen oireidensa alkamista. Niinpä flunssatartuntoja on käytännössä vaikeata välttää, vaikka varoisikin yskiviä ja nuhaisia kanssaihmisiä. Flunssan itämisaika on yleensä muutama päivä.

Flunssa tarttuu herkästi käsien kautta eli virus kulkeutuu nenäeritteestä ensin potilaan käsiin ja sitä kautta toisen lapsen käsiin ja edelleen nenään. Flunssan leviämisen ehkäisyssä käsien pesu onkin tärkein yksittäinen toimenpide niin kotona kuin päivähoidossa. Flunssa tarttuu myös ilmateitse pisaratartuntana. Reipas niistäminen sisätiloissa aiheuttaa tartuntavaaran 2 metrin säteellä, aivastaminen vielä enemmän.  Se riippuu jonkin verran aiheuttajaviruksesta. Eräät virukset häviävät nuhaeritteestä nopeasti, mutta toisia viruksia erittyy lapsen hengitysteistä vielä oireiden loputtuakin. Niinpä sanonta "vanha flunssa ei tartu" ei kaikkien virusten kohdalla pidä paikkaansa. Melko sitkeässä elää usko siitä, että "normaali" flunssa kestää 3-5 päivää. Todellisuudessa esim. rinovirusten aiheuttama flunssa kestää lapsilla keskimäärin 7-12 vrk ja aikuisilla kaksikin viikkoa.

Hengitystieinfektioon liittyvä kuume kestää aiheuttajaviruksesta riippuen 3-6 vrk. Valitettavasti pienet lapset eivät osaa niistää, ja heillä erite valuukin väärään suuntaan eli nieluun, mikä lisää yskimistä. Karstaisen nenän hoitoon hyvä lääke on keittosuolatipat tai keittosuolasumutteet. Isommille lapsille voidaan käyttää nuhatippoja ja -sumutteita. Sumutteiden käyttö on yleensä kätevintä, kuten kaikki 2-3-vuotiaiden lasten vanhemmat tietävät. Nuhatippoja ja -sumutteita tulee käyttää korkeintaan noin viikonverran, sillä ne voivat pitkäaikaisessa käytössä ärsyttää nenän limakalvoa.  Ei ole näyttöä siitä, että tavallista flunssaa potevan lapsen tulisi "levätä" eli maata sängyssä, kun lapsen mieli tekee leikkiä. Lapsi saa itse määrätä tahdin. Kylmässä ulkoilmassa ei kuumeisen lapsen tule kuitenkaan rasittaa itseään. Päiväunet saa toki nukkua parvekkeella hyvin puettuna ja kaupassa saa käydä rattaissa. Vanhempien terve harkinta on tässäkin hyväksi.

Korvatulehdus
Välikorvantulehdus eli lyhyemmin korvatulehdus on yleinen pienten lasten tauti. Useimmiten korvatulehduksia sairastavat 1-3 vuotiaat ja yli 90 % tulehduksista ilmenee alle 5 vuotiailla.  Välikorvantulehdus syntyy hengitystietulehduksen jälkitautina. Korvatulehdusta edeltää lähes aina limainen hengitystietulehdus (nuha ja yskä). Limakalvojen turvotus ja limaneritys ahtauttavat korvatorvea, jolloin nenänielussa asusteleville bakteereille syntyy otolliset olosuhteet korvatulehduksen aiheuttamiseksi. Välikorvantulehdus ei siis synny tartuntana lapsesta toiseen. Tutkimuksissa on todettu, että tärkein altistava tekijä korvatulehdusten esiintymiselle on lapsen päivähoitomuoto. Päiväkodeissa hengitystieinfektioita on runsaasti tarjolla ja osa niistä johtaa korvatulehdukseen. Muita vaikuttavia taustatekijöitä ovat lapsen ikä, vuodenaika ja tupakointi kotona.

Oireet
Korvatulehdusta potevilla lapsilla esiintyy usein - mutta ei aina - nuhaa ja yskää. Selvä kuume todetaan vain neljäsosalla lapsista. Osalla on myös silmän sidekalvontulehdus (silmätulehdus). Tärkeä oire on korvakipu, jota esiintyy noin 75 %:lla. Isot lapset kertovat korvan särkevän ja usein myös valittavat kuulon huonontumista. Pienillä lapsilla kiputuntemukset ilmenevät ennen kaikkea yölevottomuutena. Neljäsosassa korvatulehduksia ei korvakipua esiinny, vaan oireena on lähinnä pitkittynyt nuhaisuus ja tukkoisuus sekä yskä.

Vaikka korvakipu on tärkein korvatulehduksen oire, se ei merkitse, että kaikilla korvakipuisilla on välikorvantulehdus. Limaisuudesta aiheutuvat painemuutokset voivat myös aiheuttaa korvassa kiputuntemuksia ilman tulehdusta. Pienet lapset voivat myös kertoa korvan olevan kipeä nielutulehduksen yhteydessä. Korvalehden painamisen tai liikuttelun tai minkään muunkaan kotikonstin avulla ei korvatulehdusta voida varmuudella todeta tai poissulkea. Korvatulehduksen toteaminen edellyttää aina lääkärin suorittamaa korvalampun avulla tehtävää tutkimusta. Korvakipu alkaa usein yöllä ja tällöin on päätettävä, lähteäkö lääkäriin heti vai vasta aamulla. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että tulehduksen menestyksekäs hoito ei edellytä välitöntä lääkäriinlähtöä yöllä, vaan käynti voidaan siirtää aamuun. Korvakipuiselle lapselle on syytä yöllä antaa kipulääkettä (=kuumelääkettä) korvakivun helpottamiseksi. Myös puuduttavat korvatipat ovat hyviä.


Välikorvantulehduksen toteaminen on yleensä helppoa: punertavan, läpinäkyvän tärykalvon takana sijaitseva välikorva on täynnä kellertävää märkää. Joskus korvalöydös on kuitenkin vähemmän selkeä, jolloin jatkomenettely riippuu kokonaistilanteesta. Esim. punertava tärykalvo ilman välikorvassa nähtävää märkää voi aiheutua itse virustulehduksesta tai olla alkavan korvatulehduksen merkki. Niinpä "punoittavaa tärykalvoa" voidaan toisinaan jäädä seuraamaan, mikäli lapsi on korvan suhteen täysin oireeton. Jos löydökseen sen sijaan liittyy korvakipua, päädytään usein hoitoon. Toisinaan välikorvassa voidaan hengitystietulehduksen yhteydessä nähdä eritettä ilman selviä tulehduksen merkkejä, jolloin hoitopäätös jälleen riippuu lapsen kokonaistilanteesta.

Korvaoireet ja korvalöydökset voivat muutaman tunninkin sisällä muuttua huomattavasti, epäselvissä tapauksissa suositellaan korvan tilan seurantaa ja korvan uusintatutkimusta, mikäli oireet jatkuvat.  Märkäisen korvatulehduksen aiheuttavat potilaan nenänielusta korvaan joutuneet bakteerit. Niinpä hoidon perustan muodostaa antibioottilääkitys. Antibiootin valintaan vaikuttavat potilaan ikä, aiemmin saadut lääkitykset sekä mahdolliset lääkeallergiat. Mikäli aiheuttajabakteeri on tiedossa, lääkitys valitaan herkkyysmääritysten perusteella. Lääkärin valittavana on useita eri antibioottia, joista on tarjolla lukuisia erinimisiä valmisteita. Lääkkeiden suuresta valikoimasta huolimatta aina voi käydä niin, että kyseinen antibiootti ei tehoa sen kertaiseen tulehduksen aiheuttajaan ja joudutaan jatkolääkitykselle. Kyse ei tällöin ole "huonosta" lääkevalinnasta vaan enemmänkin sattumasta ja huonosta tuurista. Korvatulehduksen aiheuttajat vaihtelevat kerrasta toiseen ja sen vuoksi ei voida sanoa, että vain tietyt antibiootit sopivat tietyille lapsille. Toisin sanoen antibiootti, joka kuukausi aiemmin paransi korvatulehduksen hyvin, saattaa osoittautua uuden korvatulehduksen hoidossa huonoksi ja päinvastoin. Kysymys on siis aiheuttajabakteerin, ei lapsen, antibioottiherkkyydestä.


Tärykalvopisto ja märän imeminen korvasta on eräs eniten keskusteltuja ja ehkä pelätyimpiäkin hoitomuotoja. Tärykalvopistoa on nimenomaan Suomessa käytetty aiemmin runsaasti korvatulehduksen hoidossa (nykyisin varsin vähän). Tärykalvopisto on sinänsä vaaraton toimenpide, jonka avulla korvakipu saadaan hellittämään, ja jonka suorittaminen ei merkitse sitä, että lapselle täytyisi aina jatkossakin suorittaa kyseinen toimenpide. Sen avulla saadaan myös märkänäyte bakteeriviljelyä varten, jolloin tulehduksen aiheuttaja voidaan tunnistaa, tämä on erityisesti pitkittyneissä tulehduksissa tarpeen. Epäselvissä tilanteissa, kun tärykalvo on samea ja läpinäkymätön, tärykalvopisto on lisäksi ainoa keino selvittää, onko välikorvassa eritettä vai ei. Tärykalvopiston ongelma on se, että huolellinenkaan puudutus ei täysin poista toimenpiteeseen liittyvää kipua. Tavallisen korvatulehduksen hoidossa pärjätään yleensä ilman tärykalvopistoa, mutta jos lapsi on erittäin kivulias tai tulehdus on ongelmallinen, tärykalvopisto on lapsen edun mukaista.

Korvatulehduksen paraneminen on aina monivaiheinen prosessi ja kestää usein viikkoja ennenkuin korva on entisensä. Korvatulehduksilla on myös taipumus uusiutua. Näiden syiden vuoksi korvien jälkitarkistus on aina tarpeen. Korvatilanne voi mutkistua kahdella tavalla. Ensinnäkin saattaa kehittyä ns. liimakorva, jolloin välikorvaan jää pysyvästi sitkeää nestettä, mikä häiritsee tärykalvon liikettä, ja tällöin lapsen kuulo huononee. Toinen ongelma ovat toistuvat korvatulehdukset eli hengitystieinfektiot johtavat muutaman viikon välein uusiutuviin tulehduksiin. Jos lapsella on jompi kumpi ongelma, on ilmastointiputkien asettaminen korviin (korvien putkitus) usein tarpeen, ja joskus myös kitarisan poisto samalla. Liimakorvan kehityttyä nämä toimenpiteet ovat aina perusteltuja. Sen sijaan siitä, kuinka monta äkillistä korvatulehdusta lapsen annetaan sairastaa ennen leikkaushoitoa, ei ole tarkkaa sääntöä. Yleisesti katsotaan, että 4-6 tulehdusta puolen vuoden sisällä on riittävä peruste leikkaushoidolle, lisäksi pitää huomioida lapsen ikä sekä allergiat ym.

Virtsatieinfektiot
Virtsatieinfektiot ovat seurausta bakteerien pääsystä "alakautta" virtsaputkeen ja siitä edelleen ylemmäksi virtsateihin. Lasten virtsatietulehdukset edellyttävät aina huolellista antibioottihoitoa ja sen jälkeistä seurantaa.

Oireet
Isoilla lapsilla kirvely virtsatessa ja tihentynyt virtsaamistarve viittaavat tulehdukseen, mutta pienillä lapsilla oireet ovat usein epämääräisiä. Pelkkä kuume, vatsan toiminnan häiriö tai oksentelu saattavat olla virtsatieinfektion oireita. Kuumeiselta lapselta onkin usein syytä tutkia myös virtsanäyte, mikäli kuumeelle ei löydy muuta syytä. Vaippaikäisillä lapsilla virtsan muuttuminen pahanhajuiseksi saattaa viitata virtsatietulehdukseen.

Hoito
Virtsatieinfektion toteaminen edellyttää aina lääkärissäkäyntiä ja virtsakoetta, josta tutkitaan tulehdussolujen ja bakteerien määrä. Tulehdus hoidetaan aina antibiooteilla. Usein pienet lapset- etenkin ne, joilla on kuumetta- otetaan ensipäiviksi sairaalahoitoon. Tällöin voidaan käyttää tehokkaita, suonensisäisesti annettavia antibiootteja.
Joillain lapsilla osasyy tulehdukseen on virtsateiden poikkeava rakenne tai toiminta. Vaikka tällainen vika löytyy vain pieneltä osalta lapsia, tapana on jokaiselle lapselle hoidon jälkeen automaattisesti suorittaa sairaalan poliklinikalla yksinkertaiset röntgentutkimukset rakenteellisten poikkeavuuksien poissulkemiseksi. Näin tehdään sitä herkemmin, mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Virtsatieinfektioilla on kohtuullinen taipumus uusiutua. Niillä lapsilla, joilla esiintyy toistuvia infektioita, voidaan tulehduksia ehkäistä jatkuvalla pienellä antibioottilääkityksellä (estolääkitys). Tällaiset päätökset tehdään aina lastensairaalassa.

Silmätulehdus
Silmäluomien sisäpintaa ja silmän valkoista osaa peittää yhtenäinen ohut kalvo, silmän sidekalvo. Tämä voi ärtyä ja tulehtua useasta syystä, jolloin "silmä alkaa punoittaa". Todellisuudessa siis itse silmä ei ole tulehtunut, vain sen pintakalvo. Sidekalvontulehduksen tärkeimmät syyt ovat virus- ja bakteeritulehdukset, allergia ja mekaaninen ärsytys, kuten roskan joutuminen silmään.  Viruksen aiheuttama silmätulehdus. Tavallisten hengitystietulehdusten yhteydessä saattaa esiintyä nuhan ja yskän lisäksi silmän sidekalvon punoitusta ja silmien vetistystä, mutta ei runsasta rähmimistä. Etenkin ns. adenovirukset aiheuttavat toisinaan nielutulehduksen ja voimakkaan silmien punoituksen. Tällainen viruksen aiheuttama silmätulehdus rauhoittuu itsestään muutamassa päivässä eikä vaadi hoitoa. Bakteerin aiheuttama silmätulehdus. Jos silmä alkaa rähmiä, on tämä merkki silmän sidekalvon bakteeritulehduksesta. Tyypillisesti silmien rähmiminen huomataan ensin aamulla lapsen herätessä, jolloin silmäkulmassa on runsaasti kellertävää eritettä ja silmiä on vaikeata avata.

 Silmä ei välttämättä punoita. Bakteerin aiheuttama silmätulehdus vaatii lääkehoidon silmätipoilla tai -salvoilla, joten lääkärissäkäynti on aiheellinen. Miksi "silmätulehdus potilaan" korvat tutkitaan? Silmän sidekalvotulehduksen aiheuttavat samat bakteerit kuin korvatulehduksenkin. Useoin silmätulehdus ja korvatulehdus esiintyvätkin samanaikaisesti pienillä lapsilla. Niinpä lääkärikäynnillä korvat tutkitaan erityisen tarkasti. Jos korvasta löytyy tulehdus, aloitetaan korvatulehdus lääkityksen lisäksi antibioottikuuri, joka auttaa myös silmätulehdukseen. Joskus käy niin, että korvatulehdus seuraa silmätulehdusta muutaman päivän sisällä. Jos lapsi siis muuttuu silmätulehduksen hoidon aikana levottomaksi, on paras kääntyä lääkärin puoleen korvien tarkistamiseksi.

Vastasyntyneillä silmätulehdus (sidekalvontulehdus) on yleinen, ja synnytyssairaalasta saadaankin usein mukaan silmätippoja. Normaalisti silmät rauhoittuvat muutamassa päivässä kuten vanhemmillakin lapsilla. Joillakin imeväisillä saattaa kuitenkin esiintyä toistuvaa silmien vuotamista ja ajoittaista rähmimistä, mikä johtuu kyynelkanavien ahtaudesta. Tätä tavataan 2-5 %:lla vastasyntyneistä. Tila ei ole silmille vaarallinen ja valtaosalla se korjaantuu itsestään muutamassa kuukaudessa. Tällaisessa tapauksessa silmien rähmiminen hoidetaan toisinaan silmätipoilla ja silmävoiteilla. Lääkärissäkäynnin yhteydessä voidaan myös opetella kotihoito eli silmän sisänurkan painelu pikkusormella 4-5 kertaa päivässä ja mahdollisen rähmän pois pyyhkimistä vanutukolla. Mikäli oireilu ei helpotu voidaan ahdasta kyynelkanava aukaista nukutuksessa tehtävällä "sondeerauksella". Tämä tehdään normaalisti noin vuoden iässä.

Kaikki silmän ärsytystilat eivät liity infektioihin. Myös ulkoiset mekaaniset tekijät kuten esim. pöly saattavat aiheuttaa silmän punoitusta ja vetistämistä. Tällaisessa tilanteessa ei antibioottitippoja useinkaan tarvita. Voimakkaan ärsytyksen ja kutinan yhteydessä voidaan lyhytaikaisesti käyttää sidekalvon verisuonia supistavia ja kutinaa vähentäviä tippoja.

Silmän sidekalvontulehdus on yksi allergian muoto. Se voi esiintyä yksittäisenä ongelmana tai liittyä allergiseen nuhaan. Siitepölyaikaan kutiava ja punoittava silmä kannattaa hoitaa allergialääkkeillä, joita on sekä silmätippoina että suun kautta otettavina valmisteina (antihistamiinit).

Silloin tällöin silmäluomen reunaan ilmaantuu pieni paise, joka on seurausta silmäluomen rauhasen tukkeutumisesta ja tulehtumisesta. Tällainen näärännäppy rauhoittuu usein itsestään, mutta jos näin ei käy, on syytä hakeutua lääkäriin. Näärännäpyn hoidoksi käytetään antibioottitippoja ja -voidetta. Harvoin näärännäppy kasvaa niin kookkaaksi, että se joudutaan avaamaan, kuten muut paiseet.


Lähde:
http://www.lastenlaakari.com/
Lapsen aika-kirja

Kouluikä

Esiopetuksessa määrittää sama laki(perusopetuslaki) kuin perusopetusta ja siksi esiopetus on käsitelty kouluiän yhteydessä. Lisäksi tekstissä korostetaan esiopetuksen ja perusopetuksen välisen nivelvaiheen tärkeyttä nimenomaan koululaiseksi kasvamisessa.

Kouluiäksi eli oppivelvollisuusiäksi sanotaan sitä ikäkautta, jolloin käydään peruskoulua. Suomessa kouluikäisinä pidetään 7–16-vuotiaita, mutta monissa muissa maissa lapset aloittavat koulun jo alle 5-vuotiaina. Ranskassa, Portugalissa, Espanjassa ja Georgiassa kouluun mennään ja kouluikä alkaa jo 4–5-vuotiaina.

Kouluiässä lapsen aivot kehittyvät ja myös ymmärrys, taidot, motoriikka ja luovuus kehittyvät. Tärkeitä koulussa opittavia taitoja ovat mm. lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen. Kouluiässä myös lapsi voi olla kapinoivampi ja väkivaltaisempi. Kouluiässä myös lapsen keskittymiskyky kasvaa.

Yleisesti kouluiän lopulle tai keskivaiheille osuu kasvupyrähdys, jolloin lapsi kasvaa noin 6–15 cm. Luut lapsella vahvistuvat, pitenevät ja tarvitsevat enemmän kalsiumia. Energia purkautuu joskus varhaisessa kouluiässä villiintymisenä ja yli-innokkaana touhuamisena. Lapsi yleensä syö enemmän ja tarvitsee enemmän ravintoa kuin aikaisemmassa lapsuudessa.
Koululaiset ovat 6-10 vuotiaita. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna kun lapsi täyttää 7 vuotta ka kestää tavallisesti yhdeksän vuotta.
Tässä vaiheessa lapsi kasvaa paljon, myös kognitiivisia ja sosiaalisia muutoksia tapahtuu paljon. Lapsi on utelias ja kokeilunhaluinen, innokas oppimaan ja ahkeroimaan.
Lähihoitaja ohjaa koulussa lapsia koulunkäynnin ohjaajana ja avustajana. Erityistyhmissä joissa on myös hoitoa tarvitsevia lapsia, lähihoitaja huolehtii lapsen perushoidosta ja lääkehoidosta.
Lapsen ajattelussa tapahtuu muutos noi 6-7 vuotiaana. Hänen päättelynsä ei enää ohjaudu välittömistä havainnoista niin kuin aikaisemmin. Hän alkaa ajatella sisäiten representaatioiden(mielen sisältö, joka edustaa mielen ulkopuolista todellisuutta) varassa ja yhdistelee niitä monin eritavoin.
Tässä kehitysvaiheessa lapsi pystyy päättelemään loogisesti kun on kysymys havaittavissa olevista kohteista. Sarjojen muodostaminen tarkoittaa esineiden järjestämistä jonkin ominaisuuden mukaan(esim. koon tai värin mukaan) siten että muodostuu jatkumo.
Vasta n. 6-vuotias osaa järjestää sarjan esineitä, joita on useampia kuin kolme tai neljä ja säilyttää johdonmukaisen järjestelyperusteen.
Luokittelukykyään kouluikäinen lapsi harjoittaa keräilyharrastuksessaan joka kiinnostaa monia tämän ikäisiä. Päättelytehtävät alkavat myös kiinnostaa lasta. Lapset esittävät toisilleen kysymyksiä: "Jos jollakin on hattu ja se pitää sitä aina päässä koko elämänsä ajan, niin onko sillä nyt hattu. jos se elää nyt?" "Jos Kalle on suurempi kuin Matti ja Matti on suurempi kuin Risto, niin kumpi silloin on suurempi, Kalle vai Risto?"

Ennen konkreettisten operaatioiden vaihetta lapsen omaksumat käsitteet jäsentyvät sen perusteella, mitkä seikat kuuluvat toiminnallisesti yhteen tai minkä kesken on olemassa jokin helposti havaittava samanlaisuus. Jos lapselle antaa kuvia, joissa on lintu, kissa ja koira. Ja tehtäväksi ryhmitellä samanlaiset yhteen, hänen mielestään saattavat lintu ja kissa kuulua yhteen, kossa "kisa syö lintuja".
Konkreettisten operaatioiden vaiheessa olevalla koululaisella eläimiä kuvaavat käsitteet ovat rakentuneet hierarkioiksi ja lapsi luokittelee yhteen kissan ja koiran joko kotieläiminä tai nisäkkäinä.
Kun ajattelussa siirrytään seuraavalle tasolle eli formaattisten operaatioiden vaiheeseen, tulee mahdolliseksi ajatella abstraktisti ja pohtia myös omaa ajatteluaan. Tämän siirtymisen tapahtumisaika on yksilöllinen niin kuin muidenkin vaiheiden kanssa. Nopeimmin kehittyvät lapset saavuttavat tämän tason 10-vuotiaina. Pääosa ikäluokasta ei saavuta tätä tasoa peruskoulun aikana.
Kouluikäisellä sanavaraston ja lauseenmuodostuksen tulisi olla niin kehittynyttä, että ajattelu-ja päättelytehtävät onnistuvat. Kouluikäiselle puhutun kielen kielen lisäksi tärkeäksi tulee kirjoitettu kieli: lukeminen ja kirjoittaminen. Samanikäisten ryhmässä eli vertaisryhmässä tarvitaan tehokasta viestintää ja oikeanlaisen kielimuodon esimerkiksi slangin osaamista. Vieraan kielen oppimiseen on useiden tutkimusten mukaan otollinen aika kouluiän alussa. Kyky ymäärtää kieltä kehittyy nopeammin kuin aktiivinen sanavarasto. Kielen opettelun vaijeissa on tyypillistä käyttää opittuja sanoja sellaisissa yhteyksissä, mihin ne eivät sovi.
Koulukaksikielisyys tarkoittaa sitä, että oman äidinkielen oppimisen jälkeen opitaan esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa käyttämään muuta kieltä. Maahanmuuttajat ovat usein tilanteessa jossa lapsen on pakko tulla kaksikieliseksi. Myös viittomakieltä pidetään kaksikielisenä: kuuron tai kuulovammaisen on opittava viittomakielen lisäksi suomen kieli.

 Psykosiaalisen kehityksen aikan lapsen elämänpiiri laajenee. Hän liikkuu laajemmalla alueella ja kykenee olemaan erossa perheestään. N. 8-9 vuotiaalle lapselle kaverisuhteen muodostaminen on tärkeää.
Ryhmän sääntöjen oppiminen on tärkeää, samoin pettymysten sietokyky. Alakoululaiset leikkivät mielellään tyttö-ja poikaporukoissa. Mutta yhteistoimintakin sujuu. Oppilaana lapsi vielä ihailee koulun aikuisia ja tässä iässä onkin helppo antaa kaikenlaista valistusta, koska lapsi uskoo ja luottaa aikuisen sanomiseen.
Tunteiden käsittely, itsetunnon kehittyminen ja oman koulumenestyksen arvostaminen ovat asioita, joita koululaisen on hyvä opetella tutussa turvallisessa ryhmässä.

Kouluvalmiudella voidaan tarkoittaa joko lapsen valmiutta aloittaa koulunkäynti tai  koulun valmiutta ottaa vastaan eri kehitysvaiheissa olevia ja eri kulttuureista tulevia lapsia ja mahdollisuutta tukea heidän oppimistaan. Koulun aloittamisen ajankohdasta päätettäessä asiaa tarkastellaan tulevan oppilaan valmiuksien kannalta.

Osa-alueet:

• Somaattinen ja motorinen valmius tarkoittaa lapsen elimistön kestävyyttä jaksaa koulumatka ja koulupäivän aiheuttama rasitus ilman päivälepoa. Lapsen tulee kyetä istua paikoillaan noin puolen tunnin jakso kerrallaan. Jotta hän kykenisi keskittymään ja seuraamaan opetusta. Käden ja silmän koordinaation on oltava sillä tasolla, että lukeminen ja kirjoittaminen mahdollistuvat. Lapsen tulee kyetä huolehtimaan itsenäisesti pukeutumisesta, ruokailusta ja WC-käynneistä.
• Älyllinen ja emotionaalinen valmius tarkoittaa älylliseltä puolelta lapsen kykyä luokitella esineitä, yhdistellä asioita ja suorittaa peruslaskutoimituksia. Lapsen tekemät havainnoinnit ovat pysyvämpiä ja vakiintuneempia kuin leikki-iässä. Lapsella on syyn ja seurauksen yhteyden tajua. Keskittymiskyky ja muisti ovat riittävän kehittyneitä. Lapsella tulee olla riittävän kattava sanavarasto, kyky ymmärtää puhetta, taitoa kertoa kuvasta ja taitoa keskustella. Emotionaalinen valmius on kykyä irrottautua kodista tai hoitopaikasta koulun vaatimaksi ajaksi. Samoin lapsen tulisi kyetä kohtamaan pettymyksiä menettämättä itsehillintäänsä. Myös minäkeskeisyyden pitäisi alkaa vähetä niin, että lapsi kykenee ottamaan toisia huomioon.
• Sosiaalinen valmius tarkoittaa, että lapsi osaa yleisesti hyväksyttäviä käytösmalleja, kykenee toimimaan ryhmässä, odottamaan vuoroaan ja kykenee jakamaan aikuisen huomion muiden lasten kanssa.

Nykyisin kouluvalmiuden ongelmat eivät ole niinkään kognitiivisia vaan tunne-elämän, oman toiminnan ohjaukseen ja itsesäätelyyn liittyviä.

Esiopetuksessa ja alkuopetuksessa lapsi oppii koululaiseksi. Lapsen käsitys itsestä oppijana kehittyy esiopetusvuoden ja alkuopetuksen aikana. Tällöin toimintaa ohjaava puhe vakiintuu ja lapsi on tietoinen ajattelustaan ja oppimisestaan. Hän kykenee ilmasemaan esimerkiksi tuen tarpeen. Lapsi oppii helposti ulkoa. Tätä opetusmuotoa kannattaakin suosia, koska se edesauttaa aivojen kehittymistä. Muistaminen onkin tämän iän vahvuus ja lapsi oppii helposti erilaisia muistisääntöjä ja-strategioita. Asioiden syvällisempi ymmärtäminen ja pohdinta ovat vasta aluillaan. Akateemisten taitojen lisäksi koulussa opitaan ihmisenä olemisen taitoja. Koulussa lasta kannustetaan ilmaisussa ja sosiaalisessa aktiivisuidessa.

Lapsen oppimista ja itseluottamusta vahvistavat selkeät ja realistinen palaute. Tässä iässä lapsi on haavoittuvainen ja kuuntelee tarkkaan kaikki häntä koskevat viestit ja palautteet.  Lapsi tulisi nähdä ainutkertaisena yksilönä ja kilpailu sekä vertailu tulisi olla kohtuullista.

Esiopetus ja sen järjestäminen

Esiopetus on varhaiskasvatuskäsitteen alle kuuluva, vuoden ennen oppivelvollisuutta alkava, lapsen kasvun ja oppimispolun osa. Esiopetusta määrittää perusopetuslaki ja opetushallituksen laatima esiopetuksen opetussuunnitelma. Näiden määräysten pohjalta perusopetus on perheille velvoittava (01.08.2015 alkaen) ja kunnan tulee toteuttaa esiopetusta vähintään 700 tuntia vuodessa.
Esiopetus on perheille maksutonta ja vanhempien velvollisuus on huolehtia siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen (kuten oppivelvollisuuskin).
Esiopetuksen toiminta-aika on tavallisesti 4/h päivässä ja se ajoittuu noin 08:30-13:00.
Kunnissa on erilaisia hallinnollisia ratkaisuja siitä, onko esiopetus varhaiskasvatuksen vai perusopetuksen hallinnoimaa. Tämä voi käytännössä näkyä muun muassa siinä, toimiiko esiopetuksen henkilökunnan esimiehenä rehtori vai päiväkodinjohtaja. Riippumatta esiopetuksen hallinnointitavasta, esiopetuksen ryhmät voivat toimia joko päiväkotien yhteydessä tai koulun tiloissa.

Esiopetusikäiset lapset ja heidän perheensä ovat oikeutettuja päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen. Tällöin puhutaan esiopetuksesta täydentävästä päivähoidosta. Joka on perheille maksullista ja tavallisimmin järjestetään esiopetuksen kanssa samassa tiloissa. Näin lapsella on mahdollisuus tulla esiopetusryhmään jo aamulla kun vanhemmat lähtevät töihin. Vastaavasti vanhemmat voivat hakea lapsen työn päätyttyä. Esiopetusikäiselle lapselle on tärkeää että vanhemmat ja esiopetuksen sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö voivat lähes päivittäin vaihtaa kuulumisia. Toki esiopetuksessa tarjotaan lapselle lisääntyvissä määrin tilaiuuksia itse välittää tietoa esimerkiksi tulevista tapahtumista. Nämä voivat toimia esiopetuksessa niin sanottuina kotitehtävinä.

Kasvu, kehitys ja oppiminen esiopetuksessa

Esiopetuksessa toiminnan kannalta keskeinen opetusta ohjaava normi on Opetusjallituksen määräämät esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Perusteiden pohjalta kunnassa laaditaan paikallinen opetussuunnitelma. Tällä hetkellä voimassa olevat perusteet ovat vuodelta 2011 ja uudet astuvat voimaan 01.08.2016.

Esiopetuksessa hyödynnetään varhaiskasvatuksen pedagokiikkaa ja opetus on kokonaan eheytettyä. Tällöin voidaan puhua myös kokonaisopetuksesta, jossa eri tiedonalojen tavoitteet ja sisällöt ovat mukana kaikessa esiopetuksen toiminnassa. Kok esiopetusaika tukee kasvatustavoitteiden ja -sisältöjen toteutumista. Näin myös päivittäin toistuvat tilanteet kuten ruokailut ovat oppimistilanteita (kuten varhaiskasvatuksessakin).

Vuoteen 2015 saakka on käytetty esiopetuksen oppiaineista (esimerkiksi kieli ja vuorovaikutus, etiikka ja karsomus, ympäristö-ja luonnontieto) termiä sisältöalue. Opetussuunnitelmauudistuksen myötä (uudet suunnitelmat voimaan 01.08.2016) sisältöalueet muuttuvat oppimiskokonaisuuksiksi, jotka tukevat vahvemmin kokonaisopetuksen toteutumista. Esiopetuksessa oppimisen perusta on lapsen toimiminen pääosin tutussa ympäristössä omien kiinnostuksen kohteidensa parissa. Eri tiedon-, taiteen-ja taidonalojen näkökulmien avulla lapsi oppii ymmärtämään ympäröivää maailmaa yhä enemmän ja oppii myös itsestään oppijana. Opetus muotoutuu kokonaisuuksista, jotka liittyvät toisaalta lapsen elämänpiiriin ja toisaalta lapsen maailmankuvaa laajentaviin ja jäsentäviin sisältöihin. Käytännössä sisältöalueiden tietoaines jäsennetään lapselle merkityksellisten teemojen ympärille. Lapset voivat osallistua teemojen valintaan ja projektien suunnitteluun.

Eheytetyt kokonaisuudet ja oppimisprosessi ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset asiat. Lasten omakohtaisia ja esiopetuksessa yhdessä saatuja kokemuksia sekä tietoa käsitellään vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa. Taito kysyä, etsiä, arvioida ja soveltaa tietoa ovat oleellisia.

Alkuopetus, alakoulu ja yläkoulu

Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1-2, 3-6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin (valtioneuvoston asetus). Tavallisesti vuosiluokkien 1-6 kohdalla puhutaan alakouluista vastaavasti vuosiluokkien 7-9 kohdalla yläkouluista. Vuosiluokkajaksoista huolimatta opetuksen tulisi muodostaa eheä kokonaisuus ja kasvatuksen jatkua johdonmukaisesti vuosiluokalta toiseen. Lisäksi esiopetuksen kanssa tehtävä yhteistyö vahvistaa koulutyön pitkäjänteisyyttä.
Alkuopetukseksi kutsutaan ensimmäisen ja toisen vuosiluokan opetusta. Se eroaa muusta perusopetuksen opetuksesta mm. siinä, että näillä vuosiluokilla opetus on laajimmin eheytettyä. Tämä voi toteutua niin, että tietyn teeman kautta opiskellaan eri tiedonalojen sisältöjä. Opetussuunnitelman perusteiden uudistuminen ohjaa rakentamaan opetusta useimmin oppimiskokonaisuuksiksi. Oppimiskokonaisuudet ovat opiskelujaksoja, jotka perustuvat oppiaineiden yhteistyöhön ja siten eheyttävät opetusta.

Koulussa opettajina työskentelevät luokan-, aineen-ja erityisopettajat. Luokanopettajat toimivatpääsääntöisesti vuosiluokilla 1-6 ja aineenopettajat vuosiluokilla 7-9. Erityisopettajilla voi olla omia opetusryhmiä tai he voivat toimia koko koulun (tai useamman koulun) laaja-alaisina erityisopettajina.Kunnissa on erilaisia ratkaisuja siitä, mitkä toimivat samassa mitkä vuosiluokat toimivat samassa koulurakennuksessa. Tästä ovat esimerkkinä niin sanotut yhtenäiskoulut, joissa perusopetuksen kaikki luokka-asteet toimivat samassa koulurakennuksessa tai hallinnollisesti saman rehtorin alaisuudessa. Kunta huolehtii yhteistyöstä riippumatta siitä, toimivatko esiopetus ja perusopetus tai perusopetuksen eri luokka-asteet hallinnollisesti eri yksiköissä tai eri rakennuksissa. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös seuraavan koulutusvaiheen oppilaitoksen kanssa.

Nykyinen (ja tuleva) perusopetuksen opetussuunnitelma tähtää siihen, että lapsen lähikoulu on valmis ottamaan erilaisin taidoin ja valmiuksin kouluun tulevat oppilaat. Lasten koulun aloitusta valmistellaan esiopetuksen välittämien tietojen pohjalta. Koulunaloitusvaiheeseen liittyvät tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän esiopetuksen ja perusopetuksen välillä on yhteistyötä, sitä parempia ovat oppimistulokset ensimmäisen luokan keväällä. Lisäksi koululaisen roolin omaksuminen on helpointa niille oppilaille, joilla on kosketus koulumaailmaan jo esiopetusvuoden aikana.

Aamu-ja iltapäivätoiminta

Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille. Koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on:

• tukea kodin ja koulun kasvatustyötä
• tukea lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua
• edistäälasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa
• ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta
• tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan
• mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa

Kunta voi järjestää aamu-ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Se voi hankkia palvelut myös esimerkiksi järjestöiltä tai yhteisöiltä. Toimintaa tulee tarjota joko 570 tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana. Päivittäinen toiminta kestää kullakin lapsella keskimäärin 3 tai 4 tuntia. Toiminnasta voidaan periä kohtuullisia asiakasmaksuja(60-90€/kk) ja järjestämisaika on arkipäivisin pääsääntöisesti 07:00-17:00. Huoltajat voivat hakea lapsensa aamu-ja iltapäivätoimintaan. Toimintaan osallistuminen pohjautuu huoltajan kanssa tehtävään sopimukseen. Toiminnan suunnittelussa painotetaan mm. yhteistyötä kotien ja koulujn, eri hallintokuntiensekä toiminnan järjestäjien kanssa. Lapsen aamu-ja iltapäivätoimintaa voi olla myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus.

Lähde:
Suvikas, A., Laurell, L.&Eskola, P. 2015. Elämän kulku. Keuruu: Otavan kirjapainos Oy.
Hoito: Lähihoitaja kasvua tukemassa kirja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluik%C3%A4
https://yle.fi/uutiset/3-10328568

Erilaiset kasvatustyylit

Kasvatus


Kasvatuksella takoitetaan kaikkia niitä välillisiä ja välittömiä toimia ja vaikkutteita kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässä eli hallita todellisuutta. Siihen liittyy siis tavoitteellista ja päämäärätietoista toimintaa. 

Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määrittyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, normien, moraalikäsitysten ja ihmiskäsitysten pohjalta. Vaihtelua ilmenee siinä, kuinka tarkoituksellisesti näitä toteutetaan. 
Tietoista kasvatusta on silloin kun, kasvattajalla on jokin kasvatustavoite johon kasvattaja pyrkii. Tahattomassa kasvatuksessa taas tiedostamaton välitön ympäristö ja tiedostamaton toiminta tai malli määrää tavoitteet määrää tavoitteet ja päämäärän. 
Kasvatus on myös sosialisaatio, jossa yksilö kasvaa yhteisön (lapsi perheen ja hoitoryhmän, kouluikäinen koulun, vastavalmistunut ammattiryhmässä) jäseneksi.
Mutta samalla myös yhteiskunnan jäseneksi oikeuksineenm oikeuksineen ja vastuineen.

Kasvattaja

Kasvattajaksi on vanhastaan määritelty pienen lapsen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö. Lapsen vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. On myös ajateltu että kasvattaja on aina kasvatettavaa vanhempi.
Katsotaan, että oikeus lapsen kasvattamiseen syntyy aseman perusteella, monien ammattien tai tehtävien mukana (päiväkodin työntekijät, opettajat jne...).
Aiemmin suurperheiden aikaan myös isovanhemmilla oli merkittävä rooli välitön rooli kasvattajana.

Ihmisten lisäksi kasvattajiksi voidaan katsoa esimerkiksi luonto, harrastukset toverisuhteet. Kasvatukseen vaikuttavat myös media ja se ympäristö se ne olot joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu. Kasvatuksen antaja voi siten olla joko formaalinen(virallinen) tai informaalinen(epävirallinen). Formaalisella tarkoitetaan tavallisimmin sitä yhteiskunnan järjestelmää, joka toteuttaa kasvatus-ja opetustehtävää. Tämä virallinen kasvatus ulottuu päivähoidosta yliopistoon saakka.
Informaalisella kasvatuksella taas tarkoitetaan lähinnä ulkopuolelta tapahtuvaa kasvatusta. Tähän kasvatukseen. ei suinkaan liity virallisesti määriteltyjä kirjattuja opetussuunnitelmia tai tavoitteita. Informaalista jasvatusta antavat tavallisimmin erilaiset sosiaaliset järjestelmät ja ryhmät(harrastajaryhmät, urheiluseurat yms...)

Voidaan puhua myös julkisesta kasvatuksesta(julkisten instituutioiden antamasta kasvatuksesta) ja yksityisestä eli perheiden antamasta kasvatuksesta. Kasvattajan ominaisuuksiksi ei kuitenkaan riitä pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluminen(vanhemmat, opettajat) vaan oleellist on, toimiiko hän kasvattajan tavoin. Välttämättömiä ominaisuuksia ovat kasvatustahdon lisäksi kasvatustieto, kasvatustaitoja ja kasvatuspäämärätietoisuus sekä niiden pohjalta syntynyt kasvatustietoisuus.

Kasvatukseen kuuluu myös kasvatussuhde. Joka syntyy vähitellen ja vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Hyvään kasvatussuhteeseen kuuluvat molemminpuolinen luottamus ja toisen kunnioittaminen. Monesti vanhemmat tai ammattikasvattajat kysyvät hyvän kasvattajan ominaisuuksia. Ominaisuudet-tahto, tieto ja taito-eivät kuitenkaan yksin riitä, sillä kasvattajan asema on hankittava ja ansaittava jokaisen kasvatettavan tapauksessa erikseen.

Erilaisia kasvatustyylejä

Eri ihmiset käyttävät erilaisia tyylejä kasvatuksessa lasten ja nuorten parissa toimisessa.Nämä tyylit voivat olla tietoisia, mutta monesti ne ilmenevät tiedostamatta opittuja tapoja ja käytäntöjä. Kasvatustyylejä käytetään erilaisia nimityksiä kuten
-Autoriteeninen, aikuisjohtoinen kasvatus
-Antaa mennä-tyyli ja vapaa kasvatus
-Lapsijohotoinen kasvatus
-Ohjaava kasvatus

Kukin näistä kasvatustyyleistä ilmentää erilaista näkemystä lapsista ja nuorista sekä heidän kyvystään ajatella, toimia ja oppia asioita. 

Lähde:
Ojanen, T., Ritmala, M., Siven, T., Vihunen, R.&Vilen, M. 2013. Laosen aika. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Lähihoitajan tietosuoja tieto

Henkilötietojen käsittely tarkoittaa esimerkiksi henkilötietojen keräämistä, säilyttämistä, käyttöä, siirtämistä ja luovuttamista. Kaikki henkilötietoihin kohdistuvat toimenpiteet henkilötietojen käsittelyn suunnittelusta henkilötietojen poistamiseen ovat henkilötietojen käsittelyä.

Tietosuojaperiaatteet henkilötietojen käsittelyssä
Henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava aina tietosuojalainsäädännön mukaisia tietosuojaperiaatteita.

• Tietosuojaperiaatteiden mukaan henkilötietoja on
• käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi
• käsiteltävä luottamuksellisesti ja turvallisesti
• kerättävä ja käsiteltävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten
• kerättävä vain tarpeellinen määrä henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseen nähden
• päivitettävä aina tarvittaessa ‒ epätarkat ja virheelliset henkilötiedot on poistettava tai oikaistava viipymättä
• säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten.

Milloin potilastietoja voidaan luovuttaa?

Potilastiedot ovat salassa pidettäviä. Niitä voi luovuttaa sivulliselle eli muulle kuin samassa terveydenhuollon toimintayksikössä potilaan hoitoon tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuville henkilöille joko potilaan suostumuksella tai silloin, jos oikeudesta tietojen luovuttamiseen tai saamiseen säädetään lainsäädännössä.
Tietojen luovuttaja on vastuussa siitä, että luovuttaminen tapahtuu lainmukaisesti. Tietoja pyytävältä taholta on tarvittaessa syytä pyytää lisätietoja esimerkiksi siitä, mihin tarkoitukseen tietoja tarvitaan sekä minkä lain säännöksen perusteella tietoja pyydetään.

Salassa pidosta saa poiketa ja salassapidettäviä tietoja saa antaa sivulliselle ainoastaan  potilaan nimenomaisella suostumuksella tai jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on erikseen laissa säädetty.
Terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät saa lähtökohtaisesti käsitellä salassa pidettäviä potilastietoja kuin varsinaiseen hoitosuhteeseen liittyvissä tilanteissa. Mikäli terveydenhuollon ammattihenkilö käyttää anonymisoituja potilastietoja myös muissa yhteyksissä (esimerkiksi sosiaalinen media, koulutukset jne.), tietojen käyttämiseen tulee suhtautua hyvin pidättyväisesti.

Voiko saada potilastietoja?

Potilastiedot ovat salassa pidettäviä, eikä niitä saa luovuttaa sivulliselle ilman potilaan suostumusta tai luovuttamiseen oikeuttavaa lain säännöstä. Myös potilaan omaiset ovat sivullisia, eikä heillekään yleensä voida luovuttaa potilastietoja ilman potilaan suostumusta.
Jos täysi-ikäinen potilas ei pysty päättämään hoidostaan esimerkiksi mielenterveyden häiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi, ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä on kuultava potilaan laillista edustajaa, lähiomaista tai muuta läheistä sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa. Hoitoon on tällöin saatava potilaan laillisen edustajan, lähiomaisen tai muun läheisen suostumus. Jotta tällainen henkilö kykenee arvioimaan suostumuksen antamista, hänellä on oikeus saada kuulemista ja suostumuksen antamista varten tarpeelliset tiedot potilaan terveydentilasta.

Saako tietoja luovuttaa Potilasvakuutuskeskukselle?

Potilasvahinkolain mukaan Potilasvakuutuskeskuksella on oikeus saada sellaiset tiedot, joita tarvitaan korvauksen perusteen ja korvausvelvollisuuden laajuuden määrittämiseen. Oikeuteen ei vaikuta se, mitä salassapitovelvollisuudesta tai henkilörekisteritietojen luovuttamisesta muualla säädetään. Potilasvakuutuskeskukselle ei saa luovuttaa tietoja, jotka ovat potilasvahinkoasian käsittelemisen kannalta tarpeettomia. Esimerkiksi potilaan koko sairauskertomuksen saa luovuttaa Potilasvakuutuskeskukselle vain poikkeustapauksessa.

Vaitiolovelvollisuus
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden salassapitovelvollisuudesta on säädetty laissa terveydenhuollon ammattilaisena. Terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen.
Vaitiolovelvollisuus koskee myös harjoittelijoita ja muita viranomaisessa tosiasiallisesti toimivia samoin kuin viranomaisen toimeksiannosta toimivia tai toimeksiantotehtävää hoitavan palveluksessa olevia. Vaitiolovelvollisia ovat muun muassa viranomaisissa toimivat siviilipalvelumiehet ja terveydenhuoltoalaa opiskelevat sairaalassa toimivat harjoittelijat. Sisällöllisesti vaitiolovelvollisuus on laaja. Sen syntymiseen riittää, että tiedot on saatu sellaisissa olosuhteissa, että ne voidaan katsoa luottamuksellisiksi. Vaitiolovelvollisuus jatkuu senkin jälkeen, kun henkilö ei enää ole siinä asemassa, jossa hän on saanut tiedon luottamuksellisista seikoista.
Yksityinen terveydenhuollon palvelun tuottajan palveluksessa olevan sekä muiden sen tehtäviä suorittavien tai sen tiloissa työskentelevien vaitiolovelvollisuudesta säädetään laissa yksityisestä terveydenhuollosta. Nämä eivät saa luvatta ilmaista, mitä he asemansa, tehtävänsä tai työnsä vuoksi ovat saaneet tietää toisen terveydentilasta, sairaudesta tai vammaisuudesta taikka häneen kohdistuvista toimenpiteistä tai muista vastaavista seikoista. Vaitiolovelvollisuus säilyy palvelussuhteen tai tehtävän päättymisen jälkeen.

Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus

vaitiolovelvollisuus

 Vatiolovelvollisuus

Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus

Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus

Brexit ja vaikutukset ammatinharjoittamisoikeuksien myöntämiseen Suomessa

18.2.2019 11:00 / Uutinen 

Yhdistynyt kuningaskunta (jäljempänä UK) on 29.3.2017 jättänyt ilmoituksen aikomuksestaan erota Euroopan Unionista perussopimuksen artiklan 50 mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että ellei erilliseen erosopimukseen päästä ennen 30.3.2019 tai ellei EU-eropäivää siirretä, mitään unionin primääri- ja sekundäärilainsäädäntöä ei sovelleta UK:n osalta 30.3.2019 (00:00 CET) lähtien. Tämä koskee myös ammattipätevyyden tunnustamista koskevaa direktiiviä (2005/36/EY, ns. ammattipätevyysdirektiivi), jonka nojalla Valvira myöntää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille ammatinharjoittamisoikeuksia.

Valviran näkemyksen mukaan Brexitin toteutuessa UK on 30.3.2019 alkaen EU/ETA-alueen ulkopuolinen valtio eli kolmas maa, joka tarkoittaa seuraavaa

1. Jos tutkinto on aloitettu ja suoritettu kokonaisuudessaan loppuun ennen 30.3.2019, on kyse toisessa EU/ETA-valtiossa suoritetusta tutkinnosta.  Jos tutkinto on suoritettu 30.3.2019 tai sen jälkeen, on kyse EU/ETA-alueen ulkopuolella eli 3. maassa suoritetusta tutkinnosta. Hakemusohjeet täältä:
   Sosiaalihuolto, Sosiaalihuollon ammatilliset oikeudet, Ulkomailla tutkinnon suorittaneet, EU/Eta-Valtioiden ulkopuolella suorittaneet tutkinnon, Terveydenhuolto, Ammatioikeudet, Hakemusohjeet, EU/Eta-Valtioiden ulkopuolella kouluttautuneet.
2. Jos on kyse sellaisesta ammatista tai koulutuksesta, joka ei ole säännelty UK:ssa ja hakija haluaa suorittaa yhden vuoden työkokemuksen päästääkseen yleisen tunnustamisjärjestelmän piiriin, tulee työkokemus hankkia jossakin toisessa jäsenvaltiossa, kuin UK:ssa, jossa koulutus ja ammatti ei ole säännelty.
3. Jos lääketieteen opintojen 4 vuotta tai 5 vuotta tulee täyteen 30.3.2019 tai sen jälkeen ja opiskelija haluaa saada oikeuden toimia tilapäisesti opiskelijastatuksella lääkärin tehtävissä, kohdellaan häntä 3. maassa opiskelevana henkilönä. Tämä tarkoittaa sitä, että lääketieteen opiskelija voi toimia tilapäisesti lääkärin tehtävässä Suomessa suoritettuaan 5. ensimmäiseen opintovuoteen kuuluvat opinnot ja lisäksi Tampereen yliopiston järjestämän kolmivaiheisen kuulustelun 1. osan (kliiniset tiedot). 4 vuoden opiskelijaoikeuden saaminen ei ole enää 30.3.2019 tai sen jälkeen mahdollista.

Tällainen voi olla tulevaisuuden sosiaaliturvasi – 3 erilaista mallia

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b852d733-d696-4657-afa7-7c52b9544f4e

Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä on lähes kolmekymmentä etuutta ja neljä eri rahoittajaa. Lisäksi etuuksista säädetään lukuisissa eri laeissa, joten ei ole mikään ihme, että suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää haukutaan byrokraattiseksi viidakoksi. Tilanteen helpottamiseksi maanantaina julkaistiin parlamentaarisen Toimi-hankkeen kolme eri malliaihiota sosiaaliturvan uudistamiseksi. Niiden avulla olisi tarkoitus selkeyttää tulevan sosiaaliturvajärjestelmän luomista ja helpottaa myös poliittista päätöksentekoa, sillä sosiaaliturvan uudistaminen on yksi tulevan vaalikauden suurimmista hankkeista.

  1. Perheen vastuulla

Mallissa pienituloiset kotitaloudet saisivat tukea tarveharkinnan kautta, lisäksi työnhakuun sekä palveluihin osallistumalla henkilö olisi oikeutettu ylempään sosiaaliturvan tasoon.
Opiskelijat ja kotona lasta hoitavat olisivat alemmalla etuustasolla, eikä takuueläke muuttuisi nykyisestä.

2. Yksilö ja kotitalous

Toisessa vaihtoehdossa sosiaaliturva ja palvelut yhdistettäisiin työntekoon sekä osaamisen kehittämiseen kannustavaksi yksilö- ja kotitalousmalliksi. Tarjoamalla palveluita nykyistä aikaisemmassa vaiheessa, yritettäisiin vaikuttaa ennaltaehkäisevästi sosiaaliturvan tarpeen pitkittymiseen. Lisäksi sairaus- ja vanhempainetuuksien saajat saisivat korkeampaa etuustasoa.

3. Vastikkeeton perusturva

Kolmannessa mallissa ihmisille olisi tarjolla selkeä perusturva ilman mitään velvoitteita osallistua palveluihin. Malli korvaisi nykyiset perusturvaetuudet, kuten sairaspäivärahan, vanhempainpäivärahan, kuntoutuspäivärahan, työttömyysetuudet, kotihoidonetuuden, opintorahan sekä perustoimeentulotuen. Etuus sisältäisi myös lapsikorotuksen.
Tämän vastikkeettoman perusturvan saisivat kaikki 18 vuotta täyttäneet laillisesti Suomessa muutoin kuin tilapäisesti ja lyhytaikaisesti oleskelevat työikäiset ilman syy- tai tarveperustetta.
Työtulo tai muu tulo kuitenkin vähentäisi etuutta, eikä etuus kartuttaisi eläkettä.
Henkilöllä säilyisi kuitenkin oikeus kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, eikä palveluihin tai muuhun toimintaan osallistuminen olisi edellytyksenä etuuden saannille. Toimeentulotukeen jäljelle jäävät korvaukset koottaisiin yhteen viimesijaiseksi tarveharkintaiseksi toimeentuloetuudeksi.