tiistai 19. marraskuuta 2019

Klamydia

Chlamydia trachomatis on pieni solunsisäinen bakteeri, joka on yleisin seksitauteja aiheuttava bakteeri. Todettujen tartuntojen määrä on viime vuosina pysynyt korkeana. Klamydia onkin yleisin seksitauti: vuosittain klamydiatartuntoja raportoidaan n. 14 500. Suurin osa tartunnoista todetaan 15–29-vuotiailla, ja joka kolmas tartunnan saaneista on alle 20-vuotias. Noin 60 % tartunnoista esiintyy naisilla.

Klamydia tarttuu seksissä, yhdynnässä ja lisäksi esimerkiksi suuseksissä. Oireettomuus edistää tartunnan leviämistä. Tartunnasta diagnoosiin kuluu aikaa keskimäärin 4 viikkoa, joskus jopa kuukausia, jolloin henkilö on voinut tartuttaa jo uuden kumppanin.

Klamydiatulehduksen merkittävä haitta ovat erilaiset jälkitaudit.
  • Klamydia on yleisin seksitauti: tartuntoja raportoidaan vuosittain noin 14 500.
  • Suurin osa tartunnoista todetaan 15–29-vuotiailla. Joka kolmas tartunnan saaneista on alle 20-vuotias.
  • Klamydia tarttuu seksissä, sekä yhdynnässä että esimerkiksi suuseksissä.
  • Ainakin 70 prosenttia naisten klamydiatulehduksista on oireettomia.
  • Klamydia ilmenee naisilla yleisimmin kohdunkaulan tulehduksena. Oireita voivat olla poikkeava valkovuoto, virtsan kirvely ja ylimääräinen verinen tiputteluvuoto.
  • Jos klamydiatulehdus on levinnyt kohdun limakalvolle, oireita voivat olla vatsakipu ja epäsäännöllinen kuukautisvuoto.
  • Yksi klamydiatulehduksen komplikaatio on sisäsynnyttimien tulehdus. Se voi johtaa hedelmättömyyteen.
  • Klamydian voi välttää käyttämällä yhdynnässä kondomia.
Klamydian ”itämisaika” tartunnasta oireisiin on 1–3 viikkoa. Tavallisin ilmenemismuoto on kohdunkaulan tulehdus (servisiitti), joka on usein oireeton. Oireina voi esiintyä poikkeavaa valkovuotoa, virtsakirvelyä ja ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa. Jos klamydiatulehdus on levinnyt kohdun limakalvolle, voi esiintyä alavatsakipua ja epäsäännöllistä kuukautisvuotoa. Miehillä oireena on virtsaputken tulehdus (uretriitti) tai lisäkiveksen tulehdus. Eturauhasen tulehduksen (prostatiitti) aiheuttajana sen merkitys on vähäinen.

Tärkein klamydiatulehduksen komplikaatio on sisäsynnyttimien tulehdus eli PID. PID kehittyy ns. nousevana tulehduksena eli emättimestä kohdunkaulan kautta kohtuonteloon, munanjohtimiin ja munasarjoihin. Myös miehellä klamydia voi aiheuttaa hedelmällisyyden alenemista.

Ainakin 70 % naisten klamydiatulehduksista on oireettomia; miehillä oireita on puolella tartunnan saaneista. Oireettomuus edistää leviämistä. Tippurissa oireet tulevat nopeammin.
Klamydia on sukupuoliyhdynnässä leviävä tulehdussairaus, joka voi olla oireeton tai vaihtoehtoisesti aiheuttaa molemmilla sukupuolilla virtsaputkentulehduksen kaltaisia oireita. Klamydia on Chlamydia trachomatis -nimisen bakteerin aiheuttama sukupuolitauti. Kyseinen bakteeri on pieni solunsisäinen bakteeri, joka on yleisin sukupuolitauteja aiheuttava bakteeri. Se pesiytyy sukupuolielinten alueelle ja lisääntyy siellä aiheuttaen tulehduksen. Suomessa klamydia on yleisin sukupuolitauti: tartuntoja raportoidaan vuosittain lähes 13 500.

Kuka voi saada klamydiatartunnan?

Kuka tahansa voi saada klamydiatartunnan esimerkiksi suojaamattomassa yhdynnässä. Suurin osa tartunnan saaneista on 15–20-vuotiaita, mikä kattaa noin 84 prosenttia kaikista klamydiatartunnan saaneista. Naiset saavat tartunnan miehiä helpommin, sillä tartunnan saaneista noin 60 prosenttia on naisia ja 40 prosenttia miehiä. Suurin osa suomalaisten saamista klamydiatartunnoista saadaan kotimaassa suomalaiselta kumppanilta. Tartunnan leviämisen estämiseksi tartunnan saaneen seksikumppanit tulisi tutkia ja tarvittaessa hoitaa, jotta tartuntaketju saadaan katkaistua. Koska klamydia voi olla oireeton, kaikki tartunnan saaneen eivät tiedä sairastavansa sitä. Miehistä noin joka neljäs ja naisista valtaosa ei huomaa erityisiä klamydiaoireita, ja heistä monet jäävät oireettomiksi taudinkantajiksi, jotka voivat tartuttaa muita.

Miten klamydia hoidetaan?

Klamydia hoitoon on olemassa hyvin toimiva ja tehokas antibioottihoito. Suomessa klamydian tutkimukset ja hoito ovat tartuntatautilain mukaisesti ilmaisia julkisessa sairaanhoidossa sekä poliklinikoilla. Klamydian hoidossa voidaan käyttää kahta erilaista antibioottilääkitystä: kerta-annosta tai 7–10 vuorokautta kestävää antibioottikuuria. Yleisin hoitomuoto on kerta-annoksena otettava atsitromysiini-lääkitys. Mikäli tartunnan saanut tietää kerta-annoksen aiheuttavan hänelle mahdollisesti sivuvaikutuksia, kerta-annoksen sijaan on suositeltavampaa käyttää pidempää lääkekuuria, jolloin päivittäin otettava lääkeannos on kerta-annosta huomattavasti pienempi. Atsitromysiinin lisäksi klamydiatartunnan hoidossa voidaan käyttää myös doksisykliiniä. Lisätietoja antibioottihoidosta löytyy euroClinixin verkkosivuilta.

Antibioottihoidon lisäksi tartunnan saaneen on tärkeä pidättäytyä seksistä ensimmäisen hoitoviikon aikana ja käyttää kondomia jokaisessa yhdynnässä, kunnes jälkitarkastuksessa voidaan todeta tartunnan parantuneen. Klamydian parantuminen on varmistettava uudella näytteellä, sillä joissakin tapauksissa tartunnan hoito epäonnistuu oikein syödystä antibioottikuurista huolimatta. Tartunnan saaneen tulee huolehtia myös seksikumppaniensa tutkimisesta ja hoidosta, sillä myös heidät tulee hoitaa, mikäli he ovat saaneet tartunnan. On tärkeää saada katkaistuksi tartuntaketju, sillä siten voidaan yrittää vähentää klamydia esiintyvyyttä.

Millaiset ovat klamydian oireet?

Klamydian itämisaika on 10–14 vuorokautta. Suurin osa tartunnan saaneista ei kuitenkaan saa minkäänlaisia oireita, jotka viittaisivat tartuntaan. Oireettomuudesta huolimatta tartunnan saaneille voi kehittyä pitkäaikainen klamydiatulehdus, joka hoitamattomana voi aiheuttaa naisille esimerkiksi lapsettomuutta munatorvien arpeutumisen takia. Sukuelinten lisäksi klamydia voi tarttua myös peräsuoleen tai nieluun. Useimmiten peräsuolen ja nielun klamydiatartunnat ovat oireettomia.

Naisille klamydia voi aiheuttaa kipua virtsatessa, tihentynyttä virtsaamistarvetta sekä valkovuodon määrän lisääntymistä. Naisilla tartunnan alussa ilmeneviä oireita voivat olla myös emättimen suulla sijaitsevien Bartholinin rauhasten tulehtuminen tai kohdunkaulan tulehtuminen eli servisiitti. Jälkimmäinen ilmenee väli- ja tiputteluvuotoina, lisääntyneenä vuotona sekä yhdyntäkipuina. Toisinaan voi olla myös emättimen polttelua ja kutinaa. Klamydiatartunta voi aiheuttaa myös sisäsynnytinelinten tulehduksen, jossa esimerkiksi munanjohtimet tai munasarjat tulehtuvat. Tällaisen tulehduksen oireita ovat alavatsakipu, kuukautisvuotohäiriöt, lämmönnousu sekä yleinen sairauden tunto.

Miehille klamydiatartunta voi aiheuttaa kutinaa ja polttelua, kipua ja kirvelyä virtsatessa sekä niukkaa vesimäistä tai limaista vuotoa virtsaputkesta. Klamydiainfektion seurauksena miehille voi kehittyä märkäinen virtsaputkentulehdus (uretriitti), joka harvoissa tapauksessa leviää myös lisäkiveksiin, sekä lisäkivestulehdus.
Lähde:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti