sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Krooninen väsymysoireyhtymä

Kyseinen sairaus on nimeltään krooninen väsymysoireyhtymä, josta käytetään myös nimitystä myalginen enkefalomyeliitti (ME), joka tarkoittaa aivoselkäydintulehdusta.

Sairauden suomenkielinen nimi, krooninen väsymysoireyhtymä, on käännös sanoista Chronic Fatigue Syndrom (CFS).

Fatigue-sanahan tarkoittaa uupumusta. Neurologinen uupumus on yksi esimerkiksi MS-taudin, HIV:n ja monien neurologisten sairauksien oireista.
 
Sairaus voi yllättää kenet tahansa

Kyseessä on pitkäaikainen elimellinen monisysteeminen sairaus, josta hyvin harva (5–10 prosenttia) aikuispotilas paranee. Lapsilla paranemisennuste on hiukan parempi.

Tavallisesti sairaus puhkeaa jonkin infektion yhteydessä. Myös rokotteet tai toksiinit, eli myrkylliset aineet, voivat laukaista sairauden kenellä tahansa myös vanhalla iällä. Jopa voimakas ja pitkäkestoinen stressi voi altistaa sairaudelle.

Oireet voivat olla voimakkaat

CFS oireilee eriasteisena. Kaikille potilaille yhteinen oire on niin kutsuttu PEM-oire, joka erottaa kroonisen väsymysoireyhtymän monista muista sairauksista.

Termillä tarkoitetaan fyysisen rasituksen jälkeistä huonovointisuutta ja lihasheikkoutta, kun laktaattiarvot nousevat poikkeaviin lukemiin. Se voi johtaa jopa oksentamiseen ja myrkytysoireisiin.

ME-sairauden tyypillisimmät oireet:
  • PEM-oire (Post Exertional Malaise), eli vähäisenkin rasituksen jälkeinen huonovointisuus ja suorituskyvyn lasku
  • Heikko fyysinen suorituskyky ja uupumus
  • Heikko energiatuotanto
  • Lihasten väsyminen ja kipeytyminen
  • Sidekudosten muutokset
  • Keho palautuu vähäisestäkin rasituksesta hitaasti
  • Aineenvaihdunnan muutokset
  • Voimakas ja pitkäaikainen päänsärky
  • Elimelliset poikkeavuudet
  • Kognitiiviset ongelmat
  • Raju kuumeilu

Sairastunut on pahimmillaan sängyn oma koko elämänsä

Todella vakavasti sairas CFS-potilas joutuu kirjaimellisesti eristäytymään muusta maailmasta.

Se tarkoittaa sitä, että he joutuvat olemaan pimeässä huoneessa, sillä he eivät kestä auringonvaloa tai ääntä, ja siksi heidän täytyy suojata korvansa kuulosuojaimilla. He eivät pysty itse minkäänlaisiin askareisiin.

Vakavasti sairastuneet saavat kouristuskohtauksia, ja monilla potilailla lihasheikkous on niin paha, että he eivät pysty itse liikuttamaan raajojaan. Osalla potilaista on myös nielemisvaikeuksia, minkä vuoksi he eivät pysty syömään kiinteää ruokaa.

Keskivaikeasti sairaat potilaat pärjäävät kotona apuvälineiden avulla, mutta eivät kykene työntekoon. Lievempioireiset kykenevät Tiihosen mukaan suhteellisen normaaliin elämään ja jopa osa-aikaiseen työhön tai opiskeluun.

Moni tarvitsee tietynlaisen lääkityksen, joka on Suomessa kiven alla. Itse en tunne yhtään ME/CFS-potilasta, joka pystyisi urheilemaan, Tiihonen kuvaa sairauden vakavuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti