maanantai 6. tammikuuta 2025

Kystinen hygroma

Sikiön synnynnäisiä sydänvikoja on vaikea todeta raskauden aikana. Niiden diagnostiikka ei useinkaan onnistu seulontakaikututkimuksessa 16.-20. raskausviikolla. Sikiön lisääntynyt niskaturvotus 10.-14. raskausviikolla voi olla viite sydänviasta. Kokeneen asiantuntijan tekemä jatkotutkimus olisi tuolloin tärkeä, koska synnynnäisen sydänvian sikiöaikainen diagnoosi voi parantaa syntyvän lapsen ennustetta.

Sydänvika on yleisin sikiön synnynnäinen rakennevika. Sen esiintyvyys on 3–8 tapausta tuhatta vastasyntynyttä kohden (Hoffman 1995). Sydämen nelilokerorakenteen kaikukuvauksella voidaan diagnosoida 26–40 % sikiön sydänvioista (Tegnander ym. 1995). Jos tutkimukseen lisätään kokeneen asiantuntijan tekemä suurten suonten tarkastelu, löytyy 60–80 % sydänvioista (Kirk ym. 1994). Suomessa laajassa käytössä olevan 16.-20. raskausviikon seulontakaikukuvauksen avulla löydetään vain 10–15 % kaikista sydämen rakennevioista, koska sydämen rakenne on vaikeimmin kuvattavia rakenteita ja 16.-17. viikolla sydämen tutkiminen voi vielä jäädä puutteelliseksi. Valtaosa sydänvioista syntyy siten yllätyksenä sekä hoitohenkilökunnalle että vanhemmille, ja vaikeimmissa sydänvioissa nopeasti tarvittava hoito voi viivästyä.

 Lähde:

https://www.duodecimlehti.fi/duo92116

Hamartooma

Hamartooma on oikealla paikallaan epätavallisen runsaina esiintyvistä soluista koostuva kasvaimen kaltainen muodostuma, joka saattaa esiintyä esimerkiksi keuhkoissa. Keuhkohamartoomia on 75 % hyvänlaatuisista keuhkokasvaimista. Hypotalamuksen hamartooma on harvinainen hyvänlaatuinen mutta yleensä vaikeasti poistettava aivokasvain, joka mahdollisesti voi kehittyä raskauden kuudennella tai seitsemännellä viikolla. Hypotalamuksen hamartooma voi liittyä Pallister–Hallin oireyhtymään.

Pahanlaatuisen kasvaimen kehittyminen hamartoomasta on harvinaista. Perinnölliseen Cowdenin oireyhtymään liittyvät useat hamartoomat ja kohonnut syöpäriski. Hamartoomia liittyy myös tuberoosiskleroosiin.


 Lähde:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamartooma

Syklinen oksennusoireyhtymä

Syklinen oksennusoireyhtymä (cyclic vomiting syndrome, CVS) on krooninen toiminnallinen oireyhtymä, jonka alkusyystä ei olla varmoja. Ominaista oireyhtymälle kuitenkin on ilman syytä toistuvat kohtaukset, johon kuuluu voimakasta pahoinvointia, oksentamista ja joissain tapauksissa vatsa ja/tai päämigreenejä.

                  Syyt syklisen oksentelun oireyhtymä

Syklisen oksentelun oireyhtymän tarkka syy on tuntematon. Vaikka pahoinvointi ja oksentelu ovat tämän oireyhtymän tärkeimpiä merkkejä, tiedemiehet uskovat, että häiriön oireet kehittyvät aivojen ja suolten välisen normaalin vuorovaikutuksen aiheuttamien häiriöiden (suoliston aivosairauden) vuoksi.

                                       Riskitekijät

Syklisen oksentelun oireyhtymän riskitekijät ovat keskushermostovauriot hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselissa, migreeni, kehon hormonaaliset muutokset.

Erityiset olosuhteet tai tapahtumat, jotka saattavat aiheuttaa syklisen oksenteluepisodin:

  • Emotionaaliset stressit, ahdistuneisuus tai paniikkikohtaukset esimerkiksi lapsille - koulujen tenttien tai tärkeiden tapahtumien (syntymäpäivät, juhlapäivät, matkat) perheongelmat.
  • Infektiot (sinuiitti, hengitysinfektiot, influenssa).
  • Tietyt elintarvikkeet (suklaa tai juustot), lisäaineet (kofeiini, nitriitit, joita tavallisesti esiintyy makkaroissa, kuten hot dogs, glutamaattinatrium).
  • Kuuma sää.
  • Kuukautiset.
  • Meritauti.
  • Ylitys ennen nukkumaanmenoa, paastoaminen.
  • Fyysinen uupuminen tai liiallinen liikunta.
  • Unen puute.
  • Kuljetuksen liikkuminen.

Lähde:

https://fi-m.iliveok.com/health/syklinen-oksentelu-oireyhtyma_96531i88403.html

PGAD: Jatkuva sukuelinten kiihottumisen häiriö

Jatkuva epämiellyttävä seksuaalisen kiihottumisen tila (englanniksi persistent genital arousal disorder PGAD): häiritsevä, spontaani, epämiellyttävä sukupuolielinten kiihottuneisuuden tila ilman seksuaalista halukkuutta tai kiinnostusta. Ei helpota yhdellä tai useammalla orgasmilla. Tila jatkuu tunteja tai päiviä.

 Mitä PGAD tarkoittaa? Jatkuva sukuelinten kiihottumisen häiriö on yksi sen merkityksistä. Voit ladata alla olevan kuvan tulostaaksesi tai jakaa sen ystäviesi kanssa Twitterin, Facebookin, Googlen tai Pinterestin kautta. Jos olet verkkovastaava tai bloggaaja, voit lähettää kuvan verkkosivustollesi. PGAD lla voi olla muita määritelmiä. Selaa alaspäin nähdäksesi sen määritelmät englanniksi ja muut viisi merkitystä omalla kielelläsi.
  • Lainaus "PGAD - Persistent Genital Arousal Disorder " vierailijana
Jos tällä annetut tiedot ovat mielestäsi hyödyllisiä ja kiehtovia, kehotamme sinua jakamaan ne muiden kanssa. Voit vapaasti levittää sanaa julkaisemalla sen haluamillesi sosiaalisen median alustoille auttaaksesi muita löytämään ja ymmärtämään PGAD:n monipuoliset merkitykset.

Keskeistä
  • Naisen kiihottumishäiriöön liittyy usein seksuaalista haluttomuutta ja orgasmikyvyttömyyttä.
  • Suuri osa terveiden naisten kiihottumishäiriöistä johtuu riittämättömästä seksuaalisesta stimulaatiosta.
  • Hoidon ydin on toimivamman kiihotuksen etsiminen.
  • Estrogeenin puutteesta johtuva limakalvojen kuivuus aiheuttaa kiihottumisongelmia ja yhdyntäkipuja. Tilanne hoidetaan paikallisestrogeenilla tai DHEA-valmisteella.
  • Yleistä
  • Kiihottumishäiriöt esiintyvät melko harvoin naisilla erillisinä ja usein tilanteeseen liittyykin halun ongelmia tai orgasmivaikeutta. Yksilöiden on usein vaikea erottaa seksuaalista kiihottumista halusta. Lisäksi monilla kiihottuminen tapahtuu ensin, ja vasta sopivien ärsykkeiden jälkeen he kokevat halukkuutta.

    Kiihottumishäiriö jaetaan naisilla 4 osaan:

    1. Subjektiivisen seksuaalisen kiihottumisen häiriö: vähentyneet tai puuttuvat tuntemukset seksuaalisesta kiihottumisesta (seksuaalinen kiihottuminen tai seksuaalinen nautinto mistä tahansa seksuaalisesta stimulaatiosta). Emättimen kostuminen ja klitoriksen paisuminen eli fysiologinen vaste toimivat.
    1. Genitaalisen seksuaalisen kiihottumisen häiriö: vähäinen sukuelinten paisuminen ja/tai emättimen kostuminen mistä tahansa seksuaalisesta ärsykkeestä ja vähentyneet tuntemukset sukuelinten hyväilyistä. Subjektiivista kiihottumista tapahtuu vielä.
    1. Sekä subjektiivinen että genitaalinen kiihottumishäiriö (yhdistetty): yhdistelmä yllä olevista
    1. Jatkuva epämiellyttävä seksuaalisen kiihottumisen tila (englanniksi persistent genital arousal disorder PGAD): häiritsevä, spontaani, epämiellyttävä sukupuolielinten kiihottuneisuuden tila ilman seksuaalista halukkuutta tai kiinnostusta. Ei helpota yhdellä tai useammalla orgasmilla. Tila jatkuu tunteja tai päiviä.

    Suomalaisen tutkimuksen mukaan 15 % kaikista naisista kärsii kostumisongelmista ja ikä vaikuttaa siten, että 18–44-vuotiailla ilmiötä esiintyy 8–10 %:lla, mutta 55–74-vuotiailla jo 35 %:lla. Maailmanlaajuisessa GSSAB-tutkimuksessa, johon osallistui 29 maata ja yli 13 000 naista, 22–38 % naisista raportoi jonkinasteisia kostumisongelmia. Länsimaissa luku oli 28 % siten, että satunnaista vaivaa ilmeni 7 %:lla, ajoittaista 12 %:lla ja jatkuvaa 8 %:lla. Emättimen kuivuus voi johtua estrogeenin puutteesta tai joskus hormonaalinen ehkäisy voi aiheuttaa kuivuutta. Kuivuus voi myös liittyä joihinkin lääkkeisiin kuten mielialalääkkeisiin. Jotkut tulehdukset kuten hiivatulehdus tai ihosairaudet voivat myös aiheuttaa kuivuuden tunnetta.


Oireet riippuvat häiriön laadusta.

Subjektiivisessa kiihottumishäiriössä tuntemukset kiihottumisesta puuttuvat, vaikka genitaalireaktiot toimivatkin.

Genitaalisessa muodossa kostuminen on puutteellista. Tämä voi aiheuttaa myös aristusta sukuelimiä koskettaessa tai yhdynnässä.

Yhdistelmähäiriö on yleinen vaihdevuosien jälkeen.

Jatkuva epämiellyttävä seksuaalisen kiihottumisen tila (PGAD) on harvinainen tilanne, jossa kiihottumistila jatkuu ja tuntuu sukuelimissä ahdistavana tuntemuksena. Tämä liittyy joskus psyykenlääkkeiden lopetukseen tai muutokseen. PGAD:n hoito on vasta tutkimusasteella. Hoitona voidaan käyttää mindfulness-harjoituksia, kognitiivista terapiaa ja fysioterapiaa. Lääkitystä tutkitaan.


Kiihotushäiriön toteaminen

Tilanne todetaan hyvän haastattelun avulla. Yleensä kannattaa tehdä gynekologinen tutkimus vulvan ihosairauksien, tulehdusten ja estrogeeninpuutteen havaitsemiseksi tai poissulkemiseksi. Jos esiintyy seksiin liittyviä kipuja, tulisi gynekologinen tutkimus tehdä aina.


Milloin hoitoon

Jos seksiin liittyy kipua ja aristusta, joka toistuu, kannattaa hakeutua lääkärin, mieluiten gynekologin vastaanotolle.

Samoin gynekologin vastaanotolle kannattaa hakeutua, jos kuivuus, kiihottumisen vaikeus tai jatkuva häiritsevä kiihottuneisuuden tunne häiritsevät elämää.


Naisen kiihottumishäiriön itsehoito

Jos henkilö on vaihdevuosissa tai jo vaihdevuodet ohittanut, voi ensin kokeilla paikallisestrogeenihoitoa, jota saa apteekista ilman reseptiä. Paketeissa on ohjeet, kuinka valmistetta käytetään. Valmiste voi olla emätinpuikko, emätintabletti tai -voide. Näitä käytetään yleensä aluksi 2−3 viikkoa joka ilta ja sen jälkeen 2 kertaa viikossa. Lääkäri voi lisäksi kirjoittaa reseptin paikallisestrogeenia sisältävään emätinrenkaaseen tai DHEA:ta sisältävään emätinpuikkoon. Osa paikallisestrogeenivalmisteista on edullisempia reseptivalmisteina. Nämä valmisteet eivät imeydy mitattavissa määrin ihmisen verenkiertoon, joten niitä voi turvallisesti kaikki käyttää.

Erilaisia liukuvoidetta kannattaa kokeilla. Myös vibraattorit lisäävät sukuelinten kiihottumista.

Naisen kiihottumishäiriön hoito

Limakalvojen estrogeeninpuute hoidetaan paikallisestrogeenilla tai DHEA-valmisteella. Jos kuivuuden taustalla on hormonaalinen ehkäisy, vaihdetaan se vähemmän kuivuutta aiheuttavaan. Tällaisia ovat esimerkiksi hormonikierukka ja kuparikierukka, jotka eivät muuta munasarjojen estrogeenituotantoa.

Useimmiten kiihottumishäiriön taustalla on tehottomat hyväilyt. Tähän paneudutaan seksuaalineuvonnalla tai terapialla. Käydään läpi seksuaalihistoria, parisuhde ja yleinen elämäntilanne. Annetaan perustietoa sukuelinten anatomiasta, klitoriksen tärkeydestä ja seksuaalireaktioista. Käydään läpi apuvälinemahdollisuudet, yleensä erilaiset vibraattorit ja liukuvoiteen käyttö.

Naisen kiihottumishäiriön ehkäisy

Paikallisestrogeenivalmiste kannattaa aloittaa viimeistään menopaussissa, varsinkin, jos käytössä ei ole koko kehon estrogeenihoitoa.

Seksuaalista reaktiosarjaa kannattaa ylläpitää fantasioiden ja sooloseksin avulla.

Nuorille tulisi antaa monipuolista seksuaalikasvatusta.

Lähde:

https://www.abbreviationfinder.org/fi/acronyms/pgad_persistent-genital-arousal-disorder.html

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00396

Ehlers-Danlosin oireyhtymä

Ehlers-Danlos on harvinainen geneettinen sidekudossairaus, joka vaikuttaa etenkin kollageenin muodostamiseen. Kollageeni toimii elimistössä kuin liima, joka pitää kehon koossa.

Myös lyhennyksellä EDS tunnettu sairaus ilmenee muun muassa nivelten löysyytenä, yliliikkuvuutena tai helppoina sijoiltaan menoina sekä ihon lisääntyneenä elastisuutena. 


Oireyhtymä vaikuttaa kehoon laajasti

Perinnöllisen syndrooman mukana tulee usein monia liitännäissairauksia. Ojalan kahdella pikkusiskolla on EDS:n aiheuttama Arnold-Chiari malformaatio, jossa pikkuaivot valuvat selkäydinkanavaan ja jäävät puristuksiin.

Arnold-Chiari voi aiheuttaa monia oireita, kuten päänsärkyä, tasapainovaikeuksia ja näön sumentumista. 


Lähde:

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/333a3ebc-964b-4d96-838b-08e895f37496

Dravet'n oireyhtymä


Lyhyesti

Dravet'n oireyhtymä on geneettinen lapsuusiän epilepsia, joka usein johtaa motorisen ja älyllisen kehityksen viiveisiin. Epilepsiakohtaukset ovat monimuotoisia, pitkäkestoisia ja vaikeahoitoisia. Dravet'n oireyhtymään voi liittyä selittämättömän äkkikuoleman mahdollisuus nk. sudden unexpected death in epilepsy eli SUDEP.

Oireet ja löydökset

Ensimmäiset epilepsiakohtaukset ilmestyvät lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana, noin 5-8 kuukauden tienoilla. Epilepsiakohtausten laukaisijana voivat toimia mm. kuume, valo, korkea lämpötila sekä fyysinen aktiivisuus. Useimmiten kohtaukset muuttuvat lapsen vanhetessa. Tällöin epilepsia voi muuttua yleistyneiksi kohtauksiksi, joihin liittyy status epilepticus eli epileptinen sarjakohtaus. Toistuessaan status epilepticus voi aiheuttaa keskivaikean tai vaikean kehitysvamman.

Toisen ikävuoden tienoilla lapsella todetaan usein kehitysviiveet liikkumisessa ja puheessa. Lapsella voi esiintyä ataksiaa eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiovaikeuksia. Unihäiriöt, autisminkirjon häiriöt, ylivilkkaus, impulsiivisuus ja keskittymisvaikeudet ovat mahdollisia.


Lähde:

https://www.norio-keskus.fi/tietoa/diagnoosikohtaista-tietoa/dravetn-oireyhtyma.html

Endometrioosi

Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti. Nimi kuvastaa sairautta: kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella, tavallisesti vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa, emättimen ja peräsuolen välissä tai munasarjojen pinnalla. Pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion.

Estrogeeni vaikuttaa pesäkkeiden kasvuun. Munasarjojen erittämän estrogeenin lisäksi myös endometrioosipesäkkeet itse tuottavat estrogeenia. Periaatteessa endometrioosia voi olla missä tahansa vatsaontelossa tai jopa sen ulkopuolella.

Endometrioosi jaetaan pesäkkeiden tyypin perusteella kolmeen tautimuotoon: pinnalliseen vatsakalvon endometrioosiin, munasarjan endometrioosikystoihin eli endometrioomiin ja syvään endometrioosiin.

Endometrioosi on yleinen sairaus, jota esiintyy ehkä noin 10 %:lla naisista, mutta sen perussyytä ei tunneta. Yksi mahdollinen selitys on se, että kohdun limakalvoa kulkeutuu kuukautisten yhteydessä munanjohtimien kautta vatsaonteloon ja kiinnittyy vatsakalvon pintaan kohdun limakalvon tapaiseksi kudokseksi. On mahdollista, että endometrioosipotilailla elimistön normaali immuunijärjestelmä on jollakin tavalla häiriintynyt mahdollistaen endometrioosin kehittymisen. Perimällä vaikuttaa olevan huomattava merkitys endometrioosin synnyssä. Tähän perinnölliseen riskiin vaikuttavat useat geenit, mutta erilaiset ympäristötekijät ja ulkoiset olosuhteet vaikuttavat varsinaisen sairauden puhkeamiseen. Tautiriski on jopa 6–9-kertainen, mikäli ensimmäisen asteen sukulaisella (esim. sisar, äiti) on endometrioosia.

Lähde:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00119

Kleine–Levinin oireyhtymä

Kleine–Levinin oireyhtymä on harvinainen oireyhtymä, joka aiheuttaa liikaunisuutta, käytöshäiriöitä ja kognition muutoksia. Oireet esiintyvät jaksoittain ja alkavat yleensä murrosiässä. Jaksojen välillä potilaat ovat oireettomia. Sairauden etiologiaa ei vielä tiedetä, ja lääkehoidosta on ristiriitaista näyttöä. 

Kleine–Levinin oireyhtymän oireet ovat jaksoittaisia. Ne voivat kerrallaan kestää päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. Näiden aikana potilaat nukkuvat usein yli 18 tuntia päivässä. Potilaat saattavat valittaa hallusinaatioista tai kärsiä psykiatrisista häiriöistä. Potilailla ollaan havaittu hyperseksuaalisuutta, lisääntynyttä ruokalua ja käytöshäiriöitä. Usein jaksojen aikana esiintyy sekavuutta ja apatiaa.

Ranskalainen Edmé Pierre Chauvot de Beauchêne kuvasi Kleine–Levinin oireyhtymän ensimmäisenä vuonna 1786. Vuonna 1942 tutkijat esittivät, että sairaus olisi luonteeltaan infektio tai tulehduksellinen; sen on väitetty liittyvän myös narkolepsiaan. Tiedetään, että monissa tapauksissa oireyhtymän puhkeamista on edeltänyt lievä virustautiKleine–Levinin oireyhtymää on havaittu myös esiintyvän poikkeuksellisen yleisenä tietyissä suvuissa. 

Lähde:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kleine–Levinin_oireyhtymä

Tippuri

Tippuri on gonokokin eli Neisseria gonorrhoeae -bakteerin aiheuttama seksitauti, joka tarttuu suojaamattomassa seksissä. Suomessa tartuntoja todetaan vuosittain noin 600, joista yli puolet on saatu kotimaassa. Itämisaika on miehillä 1–5 vuorokautta, naisilla pidempi, jopa 2–3 viikkoa.

Lähde:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00520

Möbiuksen oireyhtymä

Möbiuksen oireyhtymä on aivohermovaurio, joka vaikuttaa useimmiten kasvohermojen toimintaan. Möbiusta voisikin kuvailla synnynnäiseksi kasvohermohalvaukseksi, sillä erotuksella että osalla potilaista jotkin hermot ovat jääneet vajavaisesti kehittyneiksi tai eivät ole kehittyneet lainkaan. Oireyhtymä saattaa aiheuttaa kasvohermojen toiminnallisten poikkeuksien lisäksi muitakin fyysisiä poikkeavuuksia, kuten erilaisia epämuodostumia muun muassa kieleen ja sormiin, ylävartalon lihasten heikkoutta, heikompia motorisia taitoja, joskus jopa autismia ja lievää kehitysvammaisuutta. Syitä oireyhtymän syntyyn ei ole vielä täysin selvitetty, mutta yhtenä syynä pidetään sikiön hapenpuutetta. Joissakin perheissä on havaittu geneettisiä yhteyksiä oireyhtymän ilmenemiseen, mutta tarkempaa näyttöä sen periytyvyydestä ei ole.

Oireyhtymä on nimetty Paul Julius Möbiuksen mukaan.

Möbiuksen oireyhtymä on harvinainen, synnynnäinen kasvohermojen toiminnan häiriö, jonka taustalla saattaa olla erilaisia syitä.

Lyhyesti

Möbiuksenoireyhtymä on harvinainen synnynnäinen kasvohermojen toiminnan häiriö, jonka taustalla saattaa olla erilaisia syitä. Tapaukset ovat useimmiten ainoita perheissään. Saksalainen lääkäri Paul Julius Möbius kuvasi ensimmäiset tapaukset jo 1800-luvun lopulla saksankielisessä artikkelissaan Über angeborene doppelseitige Abducens- Facialis-Lähmung.
Oireet ja löydökset

Möbiuksen oireyhtymän tyypilliset löydökset liittyvät ns. aivohermojen toimintaan. Aivoista lähtee 12 paria hermoja, jotka säätelevät mm. haju- ja näköaistia, silmien liikkeitä, kuuloa ja tasapainoa, sekä kasvojen lihasten ja kielen liikkeitä. Möbiuksen oireyhtymässä vähintään joidenkin kasvoalueen liikkeitä säätelevien hermojen toiminta on poikkeavaa. Taustalla on kehityshäiriö aivojen takaosan ns. rombenkefalon (Rhombencephalon) alueella.

Yleisin oire on silmän liikehäiriö, jossa henkilö ei pysty liikuttamaan katsettaan keskiviivasta sivummalle. Tätä kuudennen aivohermon toiminnan häiriötä on usein pidetty Möbiuksen oireyhtymän diagnostisena kriteerinä. Henkilöillä, joille on asetettu Möbiuksen oireyhtymän diagnoosi, on useimmiten häiriöitä myös eräiden muiden aivohermojen, erityisesti kasvojen liikkeitä ohjaavan seitsemännen aivohermon toiminnassa. Tällöin kasvojen ilmeet voivat olla erittäin niukkoja eikä henkilö esimerkiksi pysty hymyilemään normaalilla tavalla. Eräänä oireena voi olla kyvyttömyys sulkea kunnolla silmät, jolloin ne voivat olla puolittain auki nukkuessakin, mikä voi johtaa silmien pinnan liialliseen kuivumiseen. Joillakin henkilöillä on karsastusta. Useimmiten oireet ilmenevät symmetrisesti kasvojen molemmilla puolilla.

Kun henkilöllä todetaan, useimmiten ja lähes vastasyntyneenä, yllämainitut Möbiuksen oireyhtymän piirteet, saattaa hänellä tilanteen taustasyystä johtuen olla joko ainoastaan nuo kasvojen liikkeiden poikkeavuudet tai vaihtelevasti muitakin oireita. Joillakin on vastasyntyneisyyskaudella hypotoniaa ja hengitysvaikeuksia sekä vaikeutta oppia syömään. Osalla on puremisen vaikeutta, pienehkö kieli ja puheen kehitys saattaa olla jäljessä. Joillakin on pienehkö leuka. Korvalehtien rakennepoikkeamat ovat myös tavallisia. Lapsilla kuvataan melko usein hieman persoonallisia kasvonpiirteitä: silmissä ns. epikantus-luomipoimu (jossa luomirakenne peittää silmän sisänurkan) ja/tai matala nenän selkä; nämä molemmat piirteet ovat melko tavallisia suomalaisilla lapsilla yleensäkin. Suurella osalla on jalkojen ja käsien poikkeavuuksia, jotka ovat yleensä vähäisiä. Osalla esiintyy ns. Polandin anomalia eli tilanne, jossa toispuolisesti pectoralis major –lihas eli iso rintalihas on heikosti kehittynyt tai puuttuu ja samanpuoleisessa yläraajassa on pieniä poikkeavuuksia (lyhyet sormet, joidenkin sormien yhteenkasvaminen).


Kun lapsi ei pysty ilmehtimään normaaliin tapaan, on vaarana, että muut ihmiset eivät osaa suhtautua häneen normaalisti. Siksi on ajateltu, että näillä lapsilla olisi tavallista isompi riski autismiin tai käyttäytymisen häiriöihin. Hollantilaisen 37 Moebius-henkilön seurantatutkimuksen mukaan kahdelle oli asetettu autismidiagnoosi ja 12 oli tarvinnut opetusta erityiskoulussa. Saksalaisen 13 esikouluikäisen Möbius-potilaan tilanteita selvittelevän tutkimuksen mukaan käytöshäiriöitä ei näillä lapsilla ollut ikätovereita enempää.

Oireyhtymän syy, periytyvyys ja yleisyys

Möbiuksen oireyhtymän syytä ei tiedetä. Joissain harvoissa tapauksissa se on vaikuttanut periytyvän dominantin taudin tavoin esim. vanhemmalta lapselle, mutta valtaosa tapauksista on aivan yksittäisiä perheissään ja suvuissaan. Kuitenkin on mahdollista, että oireiston taustalla on altistava geeni/geenejä, jotka sitten yhdessä tuntemattomien raskaudenaikaisten sattumusten kanssa saattaisivat johtaa oireiston syntymiseen.

Oireet aiheutuvat kehityshäiriöstä tietyllä aivojen takaosan alueella ja häiriön laajuudesta riippuen oireisto voi olla laajempi kuin pelkästään aivohermojen VI ja VII toimintaan liittyvä. Oireyhtymä on harvinainen; Suomessa saattaisi syntyä noin yksi tällainen lapsi vuosittain. Oireisto ei vaikuta eliniän ennusteeseen.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin. Diagnoosia ei voi ”varmistaa” millään geenitestillä tai muullakaan perimän tutkimuksella. Hoito riippuu oireiden laajuudesta, mutta yleensä tarvitaan moniammatillista seurantaa ja kuntoutuksen tukemista lastenneurologisen yksikön toimesta.

osta riippuen voidaan harkita joidenkin oireiden lieventämistä kirurgisilla toimenpiteillä, esimerkiksi karsastuksen tai silmäluomien asentopoikkeavuuksien korjaaminen on joskus mahdollista. On myös kuvattu tapauksia, joissa henkilö on vaativan leikkauksen seurauksena kyennyt

 Lähde:

Usherin oireyhtymä

Usherin oireyhtymä on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa kuulo- ja näkövamman. Se on yleisin kuurosokeutumista aiheuttavista oireyhtymistä. Siihen liittyy etenevä näkövamman aiheuttava verkkokalvorappeuma, sisäkorvaperäinen kuulovamma ja vaihtelevasti tasapainoelimen häiriö. 

Usherin oireyhtymä on peittyvästi periytyvä. Toisin sanoen ihminen voi kantaa sitä aiheuttavaa perimää sairastamatta itse sairautta. Ihminen sairastuu Usherin oireyhtymään ainoastaan, jos hän saa molemmilta vanhemmiltaan sitä aiheuttavan virheellisen geenin. Usherin oireyhtymä on nimetty brittiläisen C. H. Usherin mukaan, joka kuvasi sen vuonna 1914. Suomessa potilaita syntyy vuosittain noin 2–3.

Oireyhtymä jaetaan kolmeen päätyyppiin, joista Suomessa tavallisin on III. Usherin oireyhtymä III on hyvin harvinainen muualla maailmassa ja siksi osa ns. suomalaista tautiperintöä. Sairaus on harvinainen myös Suomessa, jossa siitä kärsii arviolta noin 300 ihmistä. 

Näkövammautumiseen saattaa kuulua hämäräsokeutta. Näkövammautumisprosessi ei tapahdu kovin nopeasti, ja monesti näönjäänteitä on vielä vanhallakin iällä.

Usherin oireyhtymän tyypit 


Usher 1

Usher I on vaikea sairaus. Potilaan kuuroutuminen alkaa pian syntymän jälkeen. Myös heidän tasapainoelimensä toiminta on häiriintynyt, jolloin motorinen kehitys hidastuu. Näön heikkenemisen aiheuttaa verkkokalvorappeuma, ja varhainen merkki näkövammautumisesta saattaa olla esimerkiksi hämäräsokeus. 

Muutaman ihmisen noin 100 000:sta uskotaan kärsivän Usherin oireyhtymän I -tyypistä. Usher I jaetaan edelleen seitsemään sairaustyyppiin, joiden nimet ovat Usher IA, IB, IC, ID, IE, IF ja IG.


Usher 2


Usher II -potilaiden kuulovamma ei ole niin vaikea-asteinen kuin Usher I -potilailla ja se etenee hitaasti. Näkövammautuminen alkaa tyypillisesti nuoruus- tai aikuisiällä. Tästä tautimuodosta kärsivillä ei kuitenkaan esiinny tasapainoelimen toimintahäiriöitä. 

Usher II on maailmanlaajuisesti yleisin Usher-muoto. Se jakautuu ainakin kolmeen alatyyppiin.


Usher 3


Usher III -oireyhtymä on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Suomessa sairaus on harvinainen, ja muualla maailmassa sitä tavataan hyvin satunnaisesti. Usher III -tyypistä kärsivän kuulovamma on alun perin lievä ja alkaa vaikeutua vasta, kun puhekyky on jo hankittu. Potilailla esiintyy tasapainoelimen toiminnan häiriöitä. Lopulta sairaus johtaa kuulonäkövammaisuuteen.


Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Usherin_oireyhtymä